Invalidiliitto muistutti lausunnossaan, että monille vammaisille henkilöille taksipalvelut eivät ole vain yksi vaihtoehto muiden joukossa, vaan välttämätön osa arkea, joka mahdollistaa työssäkäynnin, opiskelun ja osallisuuden yhteiskunnassa.
Liiton mukaan hallituksen esityksen vahvuus on turvallisuuden nostaminen henkilöliikenteen kehittämisen lähtökohdaksi. Erityisesti tilanteissa, joissa asiakas on riippuvainen kuljettajan avusta, luottamus ja fyysinen turvallisuus korostuvat.
"Sääntelyn kiristäminen on tarpeellista, koska taksipalveluissa toimitaan usein tilanteissa, joissa asiakas on riippuvainen taksinkuljettajasta. Taksiliikenneluvan saamisen edellytysten laajentaminen koskemaan tilanteita, joissa henkilö on syyllistynyt henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin, seksuaalirikoksiin tai petos- ja maksuvälinerikoksiin, on näin ollen hyvin perusteltua", arvioi Invalidiliiton juristi Elina Nieminen.
Invalidiliitto pitää erityisen tärkeänä kuljettajien osaamisvaatimusten vahvistamista. Esityksessä korostetaan koulutusta, joka liittyy erityisryhmien kuljettamiseen, kuten pyörätuolin kiinnittämiseen, avustamiseen ja asiakkaan turvalliseen kohtaamiseen.
”Kuljettajan osaaminen vaikuttaa suoraan matkustajien turvallisuuteen. Erityisryhmien kuljettaminen vaatii teknistä osaamista, mutta myös ymmärrystä asiakkaan toimintakyvystä ja tarpeista,” toteaa Invalidiliiton asiantuntija Sinikka Winqvist.
Liitto korostaa myös riittävän suomen kielen taidon merkitystä turvallisessa vuorovaikutuksessa.
Esityksessä ehdotetaan tiukennuksia taksinkuljettajan ajoluvan ehtoihin. Jatkossa esimerkiksi vakavat väkivalta-, seksuaali- sekä petosrikokset voisivat estää luvan saamisen.
"Invalidiliitto pitää muutosta tärkeänä erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden suojelemiseksi. Taustalla on myös selvityksiä, joiden mukaan kuljetuspalveluissa on ilmennyt häirintää ja epäasiallista kohtelua", kertoo Nieminen.
Liitto nostaa esiin myös maksutilanteiden riskit. Erityisryhmiin kuuluvat asiakkaat joutuvat usein toimintakyvystä johtuvan rajoitteen takia luovuttamaan matkan ajaksi maksuvälineen kuljettajalle, mikä lisää väärinkäytösten riskiä.
On tärkeää, että asiakkaalta perittävä hinta matkasta perustuu luotettavaan ja yhdessä sovittuun hintaan. Esitys taksamittarista lisää läpinäkyvyyttä ja vähentää huijausten riskiä.
Vaikka lakimuutokset parantavat turvallisuutta, Invalidiliitto muistuttaa, että esteettömien taksipalvelujen saatavuus on edelleen keskeinen kysymys. Kuljetuspalvelut ovat pitkälti hyvinvointialueiden järjestämiä, ja markkinoiden toimivuus vaikuttaa suoraan palveluiden toteutumiseen.
Liitto esittää myös, että jatkossa sääntelyssä huomioitaisiin paremmin pyörätuolissa matkustavien henkilöiden turvallisuus, kuten pään ja ylävartalon riittävä tuki. ”Turvallisuus ei rajoitu pelkkään kiinnitykseen. Ajoneuvojen varustelulla ja käytännön toimintatavoilla kuten esimerkiksi hidasajolla, voidaan merkittävästi vähentää turhia riskejä liikenteessä”, Winqvist painottaa.
Invalidiliitto korostaa, että lakimuutosten vaikutuksia tulee seurata tarkasti, erityisesti siirtymävaiheessa. On tärkeää varmistaa, ettei kuljetuspalvelujen saatavuus heikkene ja että esteetöntä kalustoa sekä osaavia kuljettajia on riittävästi koko maassa.
Liiton mukaan esitys on askel oikeaan suuntaan, mutta jatkokehittämistä tarvitaan edelleen, jotta kaikkien oikeus turvalliseen ja esteettömään liikkumiseen toteutuu yhdenvertaisesti.