25.9.2018
Invalidiliitto kampanjoi esteettömyyden ja yhdenvertaisuuden puolesta 80-vuotisjuhlavuotenaan.

Juhlavuoteen liittyvä kampanjavideo näkyy tv:ssä, elokuvateattereissa sekä verkossa 25.9. alkaen kahden viikon ajan. 

Video perustuu L. Onervan runoon Ihminen. Perinteinen runoteksti on tuotu tähän päivään ja se esitetään videolla modernilla moniäänisellä tulkinnalla.

Katso video tästä >> 

Videon on suunnitellut ja tuottanut Miltton. Musiikkivideoistaan palkittu ohjaaja Miikka Lommi kertoo videon taustoista näin:

– Videon on tarkoitus olla väkevä ja inspiroiva. Täynnä elämää. Niin että sen nähtyään tulee yksinkertaisesti hyvä fiilis! Video kertoo ihmisyydestä, ihmisestä. Tarkoituksena ei ole alleviivata tai korostaa vammaisuutta. Vammaisuus ei estä ihmistä elämästä, Lommi muistuttaa.

Videolla esiintyvät paralympiamitalisti ja ratakelauksen Euroopan mestari Henry Manni, folk-popista inspiroituva kanteleensoittaja Sanni Virta, vammaispolitiikassa aktiivisesti vaikuttava Kristiina Karhos sekä upeat nuoret pyörätuolitanssijat Hanna Ihantola ja Kalle Andersson. Lisäksi mukana ovat Raila Riikonen ja Otso Z. Laxenius.

– Esteetön maailma kuuluu kaikille. Mitä normaalimpana vammaisuus julkisuudessa esitetään, sen yhdenvertaisemmaksi yhteiskunta muuttuu, Kristiina Karhos toteaa.

Juhlakiertue käynnistyy Oulussa 25.9.

80-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi Invalidiliitto järjestää kaikille avoimia keskustelutilaisuuksia ympäri Suomea. Ensimmäisenä vuorossa on Oulu tiistaina 25. syyskuuta. Kiertue päättyy Kuopioon perjantaina 12. lokakuuta. Kiertuepaikkakunnilla järjestetään paneelikeskustelu sote-uudistuksen vaikutuksista vammaispalveluihin. Panelisteina kuullaan asiantuntijoita ja päättäjiä. 

Keskustelutilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Juhlakiertueen paikkakunnat ja panelistit päivitetään verkkosivuillemme.

Lisätietoja: 
viestintäjohtaja Sinikka Rantala, 040 715 2235, sinikka.rantala@invalidiliitto.fi 
viestintäasiantuntija Kirsi Tervamäki, 040 564 8402, kirsi.tervamaki@invalidiliitto.fi

Jaa sosiaalisessa mediassa