Hero image
kuvituskuva.
Kirjoittanut Auli Tynkkynen 13.02.2024
Kaikkea tätä tarjolla Invalidiliiton kevään koulutuksissa.

”Valtavasti hyödyllistä asiaa!”
”Kokemuspuhujat ammattilaisten rinnalla, kokonaisuutena illan kattaus oli erinomainen!”  
”Aivan mahtavat puhujat ja ehdottoman ajankohtaiset aiheet osallisuudesta.”

Lainaukset ovat Invalidiliiton alkuvuodesta pidettyjen webinaarien palautteista. Myös viime vuoden palautteita oli mukava lukea. Invalidiliiton koulutuksiin osallistui yli 1000 henkilöä.  Palautteiden mukaan he pitivät koulutuksia hyödyllisinä ja olivat niihin tyytyväisiä (keskiarvo 4,2 asteikolla 1-5).

Invalidiliiton koulutuskattaus on laaja myös keväällä. Tarjontaa on niin yhdistystoimijoille kuin kaikille vammaisasioista kiinnostuneille. Kevään aikana käsitellään mm. syrjintää, häirintää, vihapuhetta ja väkivaltaa sekä vammaisten ihmisten seksuaalioikeuksia ja yhdenvertaisuuden edistämistä. Juhlitaan Kansainvälistä naisten päivää perinteisen woimawebinaarin merkeissä. Saadaan tietoa, miten haetaan Kelan järjestämään vaativaan lääkinnälliseen kuntoutukseen tai miten käy työkyvyttömyyseläkkeen ja ansiotulojen yhteensovittaminen. Myös omaa yritysideaa voi tulla sparrailemaan tai kouluttautua kokemustoimijaksi.

Webinaarit ovat maksuttomia ja ne pidetään iltaisin, joten myös päivätyössäkäyvillä on paremmat mahdollisuudet osallistua.     

Vaikeavammaisten ihmisten osallistuminen lähikoulutuksiin mahdollistetaan järjestämällä koulutukset esteettömissä paikoissa ja tarpeen mukaan palkkaamalla tilaisuuksiin yleisavustaja. Pyrimme huomioimaan mahdollisimman hyvin osallistujien erityistarpeet. Myös osallistujien matkakulut korvataan koulutuksen käytäntöjen mukaisesti.

Koulutuksissa noudatamme turvallisen tilan periaatteita.

Kevään 2024 koulutuskalenterin ja koulutukset löydät myös täältä.

Entä mistä aiheista sinun mielestäsi Invalidiliiton pitäisi järjestää koulutusta?
Kerro meille!
Vastaa lyhyeen kyselyyn tästä!

Invalidiliiton koulutuksen tavoitteena on edistää jäsenistön ja muiden fyysisesti vammaisten ja toimintaesteisten ihmisten oikeuksien toteutumista arjessa, lisätä tietoisuutta vammaisuudesta sekä tukea yhdistysten toimintaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa