Kuvassa taksin katolla oleva taksikyltti ja inva-logo.
17.10.2018
Uusi liikennepalvelulaki on tuonut isoja haasteita vammaisten henkilöiden liikkumiseen.

Invalidiliiton edustajat lakimies Elina Nieminen ja sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija Riitta Saksanen tapasivat Suomen Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskisen ja tekninen asiantuntija Ville Jaakolan.

Syksyisessä ulkokuvassa seisoo kaksi taksiliiton miespuolista edustajaa sekä Riitta Saksanen Invalidiliitosta. Etualalla liiton lakimies Elina Nieminen istuu pyörtuolissa.


Saksanen esitteli Invalidiliiton taustaselvitystä taksipalveluista. Keskeiseksi haasteeksi nousi tilausvälityskeskuksien toimivuus. Toisaalta matkustajien turvallisuuteen liittyvät kuljettajan toimet, jotka liittyivät keskeisesti kuljettajien osaamiseen. Taksiliiton toimitusjohtaja korostaa, että tutulla kuljettajalla on näissä kuljetuksissa suuri arvo.

Lisäksi keskusteltiin mm. esteettömistä ajoneuvoista ja kalustoon liittyvistä puutteista. Tämä koettiin yhteiseksi haasteeksi. Invalidiliiton lakimies toteaa, että nimenomaan erityisryhmien kuljetukseen liittyvät turvallisuutta säätelevät vaatimukset on pitkälti purettu. Kyse on turvallisuudesta ja ylipäätänsä mahdollisuudesta liikkua, ei matkustusmukavuudesta. Taksiliiton tekninen asiantuntija nosti esiin erityiskaluston kunnosta huolehtimisen turvallisuuden varmistajana.

Jaa sosiaalisessa mediassa