Kannanotto: Vammaisten ihmisten kuljetuspalveluissa räikeitä puutteita

Kuljetuspalvelut eivät ole pelkkä tukimuoto, vaan ne mahdollistavat fyysisesti vammaisten ja toimintaesteisten ihmisten perusoikeudet: työssäkäynnin ja opiskelun, yhteiskunnallisen osallistumisen ja muut harrastukset sekä arjen sujuvuuden. Kuljetuspalveluiden ongelmat ovat laajamittaisia ja syveneviä. Palvelun laatua, turvallisuutta, saatavuutta ja asiakkaiden osallisuutta on kohennettava viipymättä. Kyse ei ole yksittäistapauksista, vaan ongelma on rakenteellinen ja valtakunnallinen.

Asiakkaat joutuvat odottamaan kyytejä kohtuuttoman kauan tai kyyti jää kokonaan tulematta. Epävarmuus kyydin saamisesta saattaa johtaa siihen, että palvelua ei uskalleta käyttää lainkaan. Välityskeskusten toiminnassa on suuria ongelmia. Kilpailutusten epäonnistuminen näkyy asiakkaiden tarpeiden puutteellisena ymmärtämisenä ja kilpailutuksen voittaneiden toimijoiden puutteellisena paikallistuntemuksena. Tämän kaiken seurauksena asiakkaiden luottamus palveluun on horjunut ja mahdollisuus liikkua kodin ulkopuolella vaarantunut. Se rikkoo yhdenvertaisuutta ja kaventaa fyysisesti vammaisten ja toimintaesteisten ihmisten perusoikeuksia.

Invalidiliiton neuvontapalveluun on tullut vuoden 2025 lokakuun loppuun mennessä enemmän kysymyksiä kuljetuspalveluista kuin viime vuonna yhteensä. Lähes puolet kysymyksistä liittyi palvelun heikennyksiin tai viivästymisiin tai uuden lain soveltamiseen. 

Liikkumisvapaus ei toteudu

Vaikka uuden vammaispalvelulain tarkoituksena on laajentaa liikkumisen tuen palveluiden käyttöaluetta, moni hyvinvointialue on käytännössä kaventanut sitä. Jos asiakas ei ole perustellut naapurikuntiin matkustamisen tarvettaan asiakassuunnitelmassa, matkustusalue on saatettu rajata vain omaan asuinkuntaan. Ja vaikka asiakkaalla on ollut hyvä peruste naapurikuntaan matkustamiselle (esim. esteetön kulttuurikohde, sukulaisvierailu, tuttu parturikampaaja, poliittinen toiminta), matkoja ei ole katsottu välttämättömiksi.

Vapaa-ajan 18 matkan vähimmäismäärä asetetaan käytännössä enimmäismääräksi ja lisämatkoja esimerkiksi harrastuksiin myönnetään kitsaasti. Työmatkojen kuljetukset on joiltain evätty sillä perusteella, että joukkoliikenne on käytettävissä, mutta päätöksissä ei ole aina riittävästi huomioitu vammaisen henkilön yksilöllisiä tarpeita. 

Taksien saaminen etenkin pienissä kunnissa on vaikeaa, saatavuus on heikentynyt niin haja-asutusalueilla, taajamissa kuin maaseudullakin. Asemapaikkavelvoitteen poistuminen lisäsi ongelmia.

Liikkumisen vapautta haastavat myös kokemukset kuljetusten turvattomuudesta. Matkustajaturvallisuuden vaarantumista aiheuttavat muun muassa puutteet kuljettajien osaamisessa ajoturvallisuuteen kuin turvavälineidenkin käyttöön liittyen. Invalidiliittoon ja muihin järjestöihin on raportoitu kuljettajan harjoittamasta syrjinnästä ja seksuaalisesta ahdistelusta. Paikallistuntemuksessa ja kielitaidossa havaitut puutteet voivat johtaa myöhästymisiin ja väärään osoitteeseen ajamiseen. 

Asiakkailla ei ole riittävästi tietoa, miten ja minne voivat antaa palautetta. Asiakasohjeet ovat puutteellisia, virheellisiä ja jopa laittomia. Laskutus voi olla epäselvää ja asiakkaiden omavastuut nousta julkista liikennettä korkeammaksi. Asiakasosallisuus on heikkoa eikä vammaisneuvoston näkemyksiä kuulla ja hyödynnetä riittävästi palvelumuotoilussa ja päätöksenteossa.

Invalidiliiton liittohallituksen ratkaisuehdotukset kuljetuspalveluongelmien korjaamiseksi:

• Matkakiintiöt ja matkustusalue yksilöllisiksi: Matkojen määrän on perustuttava fyysisesti vammaisen tai toimintaesteisen henkilön todellisiin tarpeisiin. Vammaisen henkilön esiin tuomat yksilölliset perusteet ja yhdenvertaisuuslain 15 §:n mukainen velvollisuus tehdä kohtuullisia mukautuksia tulee huomioida kuljetuspalvelualuetta määriteltäessä. 
• Laajempi liikkumisen tuki: Kuljetuspalvelun rinnalla on mahdollistettava myös esimerkiksi auton hankintatuki, vammaisen henkilön käyttöön annettava esim. leasing-auto ja ns. ’kilometrikukkaro’, jotta fyysisesti vammaisen tai toimintaesteisen ihmisen yksilöllisten tarpeiden mukainen liikkumisvapaus toteutuu.
• Osallistaminen: Vammaisneuvostot on otettava mukaan palveluja koskevaan valmisteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Palvelun toteutumista on seurattava järjestelmällisesti, muun muassa asiakasraateja hyödyntäen ja asiakaspalautteet huomioiden.
• Saatavuuden turvaaminen: Hyvinvointialueiden on luotava kannustimia, joilla varmistetaan myös isojen esteettömien autojen saatavuus ja palvelu harvaan asutuilla alueilla. Saatavuusongelmat tulee korjata sen sijaan että niillä perustellaan palvelun toteutumattomuutta.
• Kuljettajien osaaminen: Hyvinvointialueiden on edellytettävä liikennepalvelulain 26 a §:n mukaista erityisryhmien kuljettajakoulutusta. Kuljettajien asenteita ja toimintatapoja on kehitettävä koulutuksella ja valvonnalla sekä tarvittaessa sanktioilla.
• Viranomaistoiminnan lainmukaisuus ja asiakkaan oikeusturva: Päätösten on oltava valituskelpoisia. Laskuissa on oltava selkeä erittely, jotta laskujen oikeellisuuden voi tarkistaa.

Lisätietoja: 

Invalidiliiton liittohallituksen puheenjohtaja Pirkko Kuusela, p. 040 5726 296 
Invalidiliiton toimitusjohtaja Janne Juvakka, janne.juvakka@invalidiliitto.fi, p. 040 591 7098