Vammaisten yrittäjän ammattitutkinnon suorittaneet 27.4.2022.
28.4.2022
Yhteensä 22 vammaista opiskelijaa on suorittanut vammaisten yrittäjyyden ammattitutkinnon. Valmistujaisjuhlia vietettiin Näkövammaisten liiton Iiris-keskuksessa 27.4.

- Viime vuosina tehtyjen erilaisten selvitysten perusteella on todettu, että yrittäjyys on vammaisten henkilöiden keskuudessa yleisempää kuin väestössä keskimäärin. Monelle vammaiselle henkilölle yrittäjyys on mahdollisuus näyttää kykynsä työelämässä, räätälöidä työ itselleen sopivaksi ja integroitua näin paremmin yhteiskuntaan, Invalidiliiton työelämän ja yrittäjyyden asiantuntija Sinikka Winqvist sanoi onnittelupuheessaan. 

Koulutuksessa opiskelijat kehittivät omaa tietotaitoaan sekä erityisesti taloudellista sekä kaupallista osaamistaan yrittäjänä. Koulutukseen kuului myös markkinoinnin suunnittelua ja toteuttamista. Yritystoiminnan kehittämisessä korostettiin suunnitelmallisuutta. Koulutuksen vastuuopettajana Careeriassa toimi Tarja Pursiainen. 

Invalidiliitto on aktiivisesti ajanut vammaisten ja pitkäaikaissairaiden yrittäjien asiaa. Viimeisimpänä tuloksena on vammaisille yrittäjille suunnattu Kelan Kiila-kuntoutus, joka alkaa Imatran kylpylässä ensi syksynä. Myös hallitusohjelmatavoitteisiinsa liitto on kirjannut vammaisten yrittäjyyden edistämisen.  

Nyt ammattitutkinnosta valmistuneet oli jo toinen vuosikurssi ja seuraava koulutus alkaa syyskuussa. 

Lisätietoa: Sinikka Winqvist, työelämän ja yrittäjyyden asiantuntija, Invalidiliitto, sinikka.winqvist@invalidiliitto.fi

Lue lisää Vammaisten yrittäjyyden ammattitutkinnosta Careerian sivuilta.

Tutustu Invalidiliiton hallitusohjelmatavoitteisiin liiton sivuilla.

 

Jaa sosiaalisessa mediassa