Lakikirjat ja minipyörätuoli. Kuvituskuva.
06.08.2020
Invalidiliitto lausui Suomen julkisten hankintojen kansallisesta strategialuonnoksesta.

Vaikuttavat julkiset hankinnat -toimenpideohjelmassa eli ”Hankinta-Suomessa” toteutetaan pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmaan liittyviä linjauksia ja tavoitteita. Lausunnolla olleeseen strategialuonnokseen on muotoutunut kahdeksan tahtotilaa, ja näiden alle 25 konkreettista tavoitetta. Tahtotilojen tavoitteisiin on liitetty myös runsaasti toimenpide-ehdotuksia.

Invalidiliitto totesi lausunnossaan, että kansallinen strategia on kannatettava. Invalidiliitto näkee hyvänä sen, että julkisille hankinnoille määritellään tahtotilat ja julkiset hankinnat nähdään strategisen johtamisen toimintona. Julkisten hankintojen euromääräinen volyymi on merkittävä ja volyymi on suunnattava yhteiskunnan kannalta merkityksellisesti.  

Invalidiliitto otti kantaa erityisesti strategian tahtotiloihin toimivat palvelut, laatu, osallisuus, markkinat sekä sosiaalinen kestävyys korostaen YK:n vammaisyleissopimuksen velvoitteita. Vammaisia ihmisiä on osallistettava hankintojen suunnittelussa erityisesti sote-palveluissa. Myös muissa hankinoissa on vammaiset ihmiset huomioitava joko asiakkaina tai käyttäjinä ja tällöin on hankinnan esteettömyys ja saavutettavuus huomioitava. 

Invalidiliitto on tyytyväinen, että Suomen strategiaan julkisista hankinnoista on otettu yhdeksi tahtotilaksi sosiaalinen vastuullisuus työllistämisen näkökulmasta. YK:n vammaissopimuksen artikla 27 edellyttää Suomelta toimenpiteitä asian edistämiseksi. Useiden viimeaikaisten selvitysten perusteella (Yhdenvertaisuusvaltuutettu 2016, VANE 2017, Vammaisfoorumi ja Ihmisoikeuskeskus 2018) vammaiset ihmiset ovat heikommassa työmarkkina-asemassa kuin muut. Julkiset hankinnat voivat olla hyvä keino edistää vammaisten ihmisten työllistymistä, eikä niitä ole vielä hyödynnetty siinä määrin kuin voisi olla mahdollista.  

Lue Invalidiliiton koko lausunto julkisten hankintojen kansallisesta strategialuonnoksesta (pdf). 

Jaa sosiaalisessa mediassa