Mies sähköpyörätuolissa rullaportaiden alapäässä.
29.3.2023
Kuten paralympialaisissa mitaleja kelannut Henry Manni, Invalidiliitto on aina halunnut tarttua haasteisiin eikä jättää asioita huomiseen. Henkan motto onkin: Ei tekosyitä! "Invalidiliitto on tehnyt perustavaa laatua olevaa työtä esteettömyyden ja saavutettavuuden eteen", Henkka kertoo. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää. Haastamme myös Sinut mukaan kampanjaamme. Lue lisää!

Esteettömyyskampanja 2023 – varoja kotimaiseen vammaistyöhön

Invalidiliiton Esteettömyyskampanja 2023 on käynnistynyt. Keräämme varoja kotimaiselle vammaistyölle teemalla esteettömyys ja saavutettavuus. Kampanjamme mottona on "Ei tekosyitä", joka on myös ratakelaaja Henry Mannin motto.

Henry Manni eli "Henkka" on myös esteettömyyskartoittaja. Hän antaa ohjeita eri organisaatioille, kuinka heidän työ- ja asiakastiloistaan saadaan esteettömät. ”Invalidiliitto on tehnyt perustavaa laatua olevaa työtä esteettömyyden eteen. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää. Esteettömyyden puute aiheuttaa eriarvoisuutta, työttömyyttä, syrjäytymistä, masennusta, arkisten toimien hankaluutta, turvattomuutta ja jopa hengenvaaraa”, hän jatkaa.

Henry Manni ratakelaaja ja esteettömyyskartoittaja urheiluradalla

Esteettömyystyö on monitahoista vaikuttamis- ja yhteistyötä

Esteettömyystyö on monitahoista vaikuttamis-, viestintä-, neuvonta- ja yhteistyötä eri tahojen kanssa, kuten vammaisjärjestöjen, kuntien, kaupunkien, seurakuntien, rakennuttajien, rakentajien, palvelutarjoajien, viranomaisten ja mm. eduskunnan sekä lainsäätäjien kanssa.

Invalidiliiton esteettömyystyö kehittää esteettömyys- ja saavutettavuuspalveluita sekä antaa lausuntoja esimerkiksi rakennuspiirustuksien esteettömyydestä. Toinen esimerkki arjen esteettömyystyöstämme on hotelliketjun ohjeistaminen esteettömien tilojen ja huoneiden toteuttamiseksi. Olet voinut nähdä myös luonnossa työmme saavutuksia, kuten esteetön luontopolku.

Ei tekosyitä!

Henry Mannin eli Henkan motto "Ei tekosyitä!" valittiin oikopäätä esteettömyyskampanjamme motoksi, koska se kuvaa työtapaamme tarttua toimeen mahdollisista tuulimyllyistä huolimatta. Puuttumalla epäkohtiin ehkäisemme eriarvoistumista. Eriarvoistuminen luo jännitteitä, syrjäytymistä ja osattomuutta.

Esteettömyys mahdollistaa vammaisten, lapsiperheiden ja vanhusten liikkumista sekä on ensiarvoisen tärkeää mm. hätätilanteissa. Myös vammaisten työllistyminen edellyttää esteettömyyttä. Esteettömyys ja saavutettavuus ovat meille kaikille tärkeitä asioita jossain vaiheessa elämää.

Sinä voit mahdollistaa tärkeän työn jatkumisen esimerkiksi näin:

  1. Lahjoittamalla keräykseemme tuet esimerkiksi esteettömyyskartoittajien koulutusta. Henry Manni ja usea muut on lahjoittajien mahdollistamana voinut opiskella ja nyt neuvoa muita esteettömien tilojen ja saavutettavuuden käytännöissä. Lahjoittamalla varmistat työmme jatkumisen. Tavoitteenamme on, että mahdollisimman moni voisi elää itsenäistä, yhdenvertaista ja turvallista elämää tilanteestaan, vammastaan tai asuinpaikastaan riippumatta.
     
  2. Seuraa Invalidiliiton viestintää verkossa ja sosiaalisessa mediassa: Tykkäämällä ja jakamalla sosiaalisen median julkaisujamme autat meitä viemään tärkeää viestiä eteenpäin.
     
  3. Osta omaksi tai lahjoita eteenpäin päiväkodeille tai kouluille Invalidiliiton Yhdessä-muistipeli! Peli tarjoaa yhteisen tekemisen ohella kaiken ikäisille oppia esteettömyydestä ja vammaisuudesta. Perinteisen muistipelin lisäksi pelissä voi halutessaan vastata kysymyksiin, joista on hyvä keskustella pelin aikana aikuisten kanssa. Lue lisää Invalidiliiton Yhdessä-muistipelistä.

Haastamme Sinut mukaan Esteettömyyskampanjaan 2023

Osallistu Invalidiliiton Esteettömyyskampanjaan 2023 ja auta meitä esteettömyystyössämme. Jokainen lahjoitus on työllemme tärkeä!

Osallistu keräykseen yrityksesi nimissä

Ota yhteyttä, niin kerromme Sinulle hyviä tapoja tehdä tukesi näkyväksi esimerkiksi erilaisten lahjoituspakettien kautta. Tavoitat meidät sähköpostitse: varainhankinta@invalidiliitto.fi tai puhelimitse numerosta 044 765 0510 (arkisin klo 8-16).

Lahjoita

e-mailbanneri

 

 

 

 

Lisätiedot:

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Yhdessä-muistipeli – kivaa ja kehittävää tekemistä kaikille

Me kaikki olemme yksilöitä, erilaisia ja arvokkaita. Opeta lapsellesi, ja opi myös itse, erilaisuuden arvostusta Invalidiliiton kivan ja kehittävän Yhdessä-muistipelin avulla.
Vammaiset ihmiset tarvitsevat apuasi. Tutustu keräyskohteisiin ja valitse sinulle sopiva tapa lahjoittaa.

Ajankohtaista Invalidiliiton esteettömyystyöstä

Tälle sivulle on koottu Invalidiliiton esteettömyystyön tulevia tapahtumia ja koulutuksia sekä uutisia.