Se kitka maan ja jalan välillä

Pääkallokelit-kampanja muistuttaa liukastumisen vaaroista ja korostaa esteettömyyttä.
Yläpuolella teksti Pääkallokelit jossa o on pääkallo. Keskellä mustat nauhakentät, rosa-vihreät sukat, Pistesarjat Oy:n ja Invalidiliiton logo, alaosassa teksti pääkallokelit.fi

 

”Nainen, poliisi ja taksi – ei niitä koskaan tarvitessa nää”, lauloi Leo Jokela. Listaan voisi lisätä talonmiehen. Ainakin silloin, kun kotikatu on pelkkä polku ja kulkusuunnat ovat motissa.

Tilastot ovat karuja. Tapaturmavakuutuskeskuksen mukaan 72 prosenttia työmatkatapaturmista johtuu liukastumisista ja kaatumisista. THL on arvioinut kaatumisista seuranneet vuosikustannukset yhteiskunnalle noin 2,4 miljardiksi. 

- Vahingot tulevat kalliiksi. Mutta, kun kunnossapitoa ja korvauksia maksetaan eri pusseista, yhteismitallisuus jää uupumaan, pohtii Invalidiliiton esteettömyysasiantuntija Ari Kurppa.

Inhimillisten kärsimysten ja aiheutuvien kustannusten vähentäminen on Invalidiliiton jo perinteisen Pääkallokelit-kampanjan tavoitteena. Tänä vuonna keskiössä on jokaisen esteetön kulku.

Siinä on Kurpan mukaan parannettavaa, sillä kalustopuolella jyllää suuruuden ekonomia.

- Ennen aurattiin pienemmillä laitteilla ja miesvoimalla, nyt suurilla koneilla. Syntyy penkkoja, joiden yli ei esimerkiksi pyörätuolilla pääse. Pienemmät kadut voivat tukkeutua. Niitä varten tulisi olla oma partionsa. Ja jos katolta pudotetaan lumet, on ne siivottava heti. Muuten asukkaat saattavat jäädä vangeiksi.

Ennen lumi tuli ja pysyi. Nyt vuorottelevat jäätymiset ja sulamiset. Väylien hoito on vaikeutunut. Vastuu on silti kunnilla ja kiinteistöillä. Säätiedotuksia on seurattava ja valmius on oltava korkea. 

Missä on Suomen liukkain kylä?

Tarjolla on kuitenkin myös menetelmiä, joita ei tarpeeksi tunneta tai käytetä. Näin todistaa Pistesarjat Oy:n Heikki Hämäläinen.

- Suunnittelemme ja valmistamme sähköllä toimivia sulanapitojärjestelmiä esimerkiksi portaikkoihin, autoramppeihin ja luiskiin. Investointi ja käyttö ovat huokeita, sillä olemme panostaneet energiakulutuksen vähentämiseen ja järjestelmän ohjattavuuteen. Järjestelmä on päällä vain silloin kun sulanapidolle on tarvetta.

Yritys kantaa yhteiskunnallista vastuuta olemalla mukana Invalidiliiton kampanjassa. Sen osana järjestetään kilpailu teemalla Suomen liukkain kylä. Osallistua voi lähettämällä sosiaalisessa mediassa kuvan paikasta, missä on meinannut mennä nurin. Pistesarjat Oy lahjoittaa valituksi tulleen kylän rakenteilla olevaan julkiseen kohteeseen sulanapitojärjestelmän. Osallistuneiden kesken arvotaan Icebug-nastakengät.

- Tällä hetkellä sulanapitoon liittyviä asetuksia ja lakeja ei ole. Toivomme suunnittelijoiden ja päättäjien huomioivan järjestelmien mahdollisuudet. On sääli, ettei niitä hyödynnetä enemmän, sanoo Hämäläinen.

Vastuu se on silti yksilölläkin. Kurpan mukaan se joskus unohtuu.

- Jotenkin toivomme, että talvi ei tulisi. Ikään kuin meidät olisi siirretty Miamiin. Mutta aina se tulee. 

Varautua voi monin tavoin. Ratkaisevaa on se kitka maan ja jalan välillä.

- Joulunajan juhliin mentäessä talvikengät tai talvilenkkarit jalkaan, sisäkengät mukaan pussiin. Hyviä välineitä ovat kävelysauvat, eikä kävelykeppiä pidä häpeillä. Matkaan voi myös varata aikaa, ettei tarvitse juosta, neuvoo Kurppa.

Lue lisää Pääkallokelit.fi-sivustolta >>

Teksti: Pekka Vänttinen
 

Teksti on julkaistu Helsingin Sanomien Turvallisuus-liitteessä 6.12.2017


 

Jaa sosiaalisessa mediassa