Blogit

Kokemustieto vaikuttaa!

Auli Tynkkynen 4.9.2018
Sosiaali- ja terveydenhuollon kentällä ei voi enää välttyä kokemus-alkuisilta sanoilta. Hyvä niin! Kokemustietoa on hyödynnetty eri alojen opetuksessa tai ammattilaisten täydennyskoulutuksessa jo pitkään.

Tieto tulee sinun luoksesi!

Auli Tynkkynen 16.8.2018
Kaipaatko tietoa vammaispalveluista, esteettömyydestä, vammaisten autoiluun liittyvistä kysymyksistä, toimeentulosta, Invalidiliiton palveluista, YK:n vammaissopimuksesta tai yhdistystoiminnasta?

Invalidiliitto on vahva vaikuttaja

Petri Pohjonen 20.6.2018
Invalidiliitto toimii ja vaikuttaa edelleen vahvasti juurillaan fyysisesti vammaisten ihmisten oikeuksien puolustajana. Kahdeksankymmenen vuoden aikana on kuitenkin ollut jatkuvasti tarvetta muuttua ja uudistaa tekemisen tapoja.

Valta kunnassa – onko kaikki hyvin?

18.6.2018
Aloitin työskentelyni Invalidiliitossa VALTAVA-uudistuksen jälkimainingeissa vuonna 1989, kun vammaispalvelulaki oli juuri astunut voimaan.

Koko maailma oli kylässä

Henrik Gustafsson 18.6.2018
YK:n vammaissopimuksen artikla 40 edellyttää, että sopimuspuolet kokoontuvat säännöllisesti yleissopimuksen toimeenpanoon liittyvissä asioissa. Osapuolikokous järjestettiin 11. kerran New Yorkissa YK:n päämajassa 12.–14. kesäkuuta.

Kehykuulumisia

15.6.2018
Olimme taas mukana KEPAn Maailma kylässä –festareilla toukokuussa Helsingin Kaisaniemessä 26.-27.5. Liiton kehytoiminta Sambiassa ja Etiopiassa kiinnosti kävijöitä, joita oli ennätysmäärä tänä vuonna. Lisäksi järjestimme ruotsalaisten kanssa ad-hoc tapaamisen Tukholmassa etiopialaisten kanssa .

Laki takuutulosta?

Anne Mäki 22.5.2018
Invalidiliiton jäsenkysely 2017 todisti ilmiötä, joka näkyy myös useissa kyselyissä ja virallisissa tutkimuksissa. Pienituloisten ahdinko on lisääntynyt, vaikka talouden kehitys on kokonaisuudessaan kääntynyt positiivisemmaksi.