Vammaispalvelulain perusteella työnantajamallilla järjestettävän vaikeavammaisen henkilökohtaisen avun huomioiminen sote-rakenteissa

Asia: Vammaispalvelulain perusteella työnantajamallilla järjestettävän vaikeavammaisen
henkilökohtaisen avun huomioiminen sote-rakenteissa

Vammaispalvelulain perusteella järjestettävän henkilökohtaisen avun työnantajamallin turvaaminen
uusissa sote-rakenteissa edellyttää järjestämistavan huomioimista ja nimenomaisia kirjauksia vähintään
valinnanvapauslaissa, tuottamislaissa sekä uudistuvassa vammaislaissa. Tällä hetkellä asia ei näy missään, koska rakenteet tukevat vain palvelutuottajana toimijaa. Henkilökohtaisen avun työnantajamalli perustuu siihen, että vaikeavammainen henkilö toimii yksityisenä työnantajana (ei palveluntuottajana)
omille henkilökohtaisille avustajilleen järjestäessään itselleen julkisen vallan velvollisuuteen kuuluvaa
subjektiivista oikeuttaan välttämättömään apuun. Alla esitämme mahdollisia eteenpäin vietäviä ja
pohdittavia näkemyksiä asian ratkaisemiseksi:

1. Sote-tuotantorakenteessa on huomioitava henkilökohtaisen avun työnantajamalli. Tällä hetkellä
ei ole huomioitu. Vaarana on, ettei henkilökohtaisen avun työnantajamallia kyetä
toteuttamaan tulevaisuudessa, jos palvelutuotantorakenteet eivät tue tätä järjestämistapaa miltään osin.
Työnantajamalli on vaikeimmin vammaisten itsenäisen elämän, yksilöllisyyden
ideologian, itsemääräämisoikeuden ja oman elämän valintoihin vaikuttamisen perusta.
Työnantajamallia voidaan pitää myös koko vammaispalveluiden ideologian ytimenä
(lähtökohtaisesti kaikki muut vammaispalvelut voitaisiin järjestää myös muun lainsäädännön
turvin). Se on myös yhteiskuntataloudellisesti tehokkain tapa järjestää henkilökohtainen apu. Jos
työnantajamallia ei tulevaisuudessa olisi, merkitsisi se vaikeammin vammaisten itsenäisen
elämän ideologian, itsenäisen vapauden ja kulttuurin menetystä. Asiaa tulee arvioida erityisesti
perustuslain 6.2, 19.1 sekä 22 §:t sekä yhdenvertaisuuslain 9 §:n mukaisen positiivisen
erityiskohtelun näkökulmasta. Myös heikentämiskielto (perustuslakivaliokunta ja
asiantuntijakuulemiset) puoltaa henkilökohtaisen avun työnantajamallin säilyttämistä ja
yhdenvertaisuuden mahdollistamista. Kysymys henkilökohtaisessa avussa on pitkäaikaisia
elämän perusedellytyksiä turvaavasta välttämättömästä palvelusta, jossa asiakkaan
näkökulmasta katsoen järjestämistapa on yhtä merkittävä kuin mahdollisuus vaikuttaa palvelun
sisältöön.

2. Tuottamislain soveltamisalan ulkopuolelle on säädettävä vammaispalvelulain
henkilökohtainen apu työnantajamallilla järjestettynä. Hallituksen esityksessä eduskunnalle
laiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta sen 2 § ”Soveltamisala ja suhde muuhun
lainsäädäntöön” todetaan sen 3 momentissa, että lain soveltamisalan ulkopuolelle jäisi lisäksi
omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitetun omaishoidon sekä perhehoitolaissa
(263/2015) tarkoitetun perhehoidon toteuttaminen.
Jotta uusi tuotantorakenne mahdollistaisi ja tukisi myös aineellisen lainsäädännön palveluita,
eikä estäisi niiden toteutumista vammaispalvelulain näkökulmasta, on soveltamisalan
ulkopuolelle säädettävä myös vammaispalvelulain mukainen ns. työnantajamalliin perustuva
henkilökohtainen apu. Tässä järjestämistavassa vaikeavammainen henkilö toimii yksityisenä
työnantajana vastaten työnantaja-asemansa perusteella henkilökohtaisen avun järjestämisestä
itselleen, saadessaan välttämättömiin palkkauksesta aiheutuviin kustannuksiin korvauksen
kunnalta. Näissä tilanteissa rekisteröinti tuottajalain perusteella ei ole mahdollista.
Tuottamislain soveltamisalaa koskevaan 2 § ja sen suhde muuhun lainsäädäntöön tulee
täsmentää. Pykälässä tulee nimenomaisesti kirjata, että lain soveltamisalan ulkopuolelle on
säädettävä myös lain vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista
(981/2008) tarkoitettu vaikeavammaisen henkilökohtainen apu silloin, kun se on järjestetty
vammaispalvelulain 8 d §:n 2 momentin 1 kohdan ns. työnantajamallilla korvaamalla
vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat
kustannukset työnantajan maksettavaksi kuuluvine lakisääteisine maksuineen ja
korvauksineen sekä muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut.

3. Valinnanvapauslaissa tulee nimenomaisesti mainita, että henkilökohtainen budjetti voidaan
myöntää myös yksityiselle henkilölle tilanteessa, jossa vaikeimmin vammainen henkilö toimii
vammaispalvelulain perusteella henkilökohtaisten avustajiensa työnantajana ja työnantaja
hankkii henkilökohtaisella budjetilla henkilökohtaisen avustajansa palkkaamiseen liittyviä
välttämättömiä tukipalveluita (esim. palkkahallinto, työterveyshuolto, lakisääteiset
vakuutukset, työnantajuudessa tarvittava muu välttämätön ohjaus ja neuvonta).
Emme esitä henkilökohtaisen budjetin ensisijaisuutta työnantajamallin järjestämistapana. Ottaen
huomioon kuitenkin tulevaisuuden sote-rakenteeseen liittyvä tuotantorakenne on tämä
kuitenkin perusteltua saattaa mahdolliseksi vaihtoehdoksi niihin tilanteisiin, joissa tämä on
työnantajan etu huomioon ottaen perusteltua ja asiakas sen hyväksyy. Tämä edellyttää
kuitenkin muutamia tarkennuksia budjetin hallinnointiin liittyviin säännöksiin.
Henkilökohtaisen avun työnantajamallissa syntyy tilanteita, joissa työnantajasta
riippumattomista syistä saattaa syntyä budjetin ylittymistä. Tällaisia tilanteita ovat esim.
työntekijän työsuhdeturvaan liittyvät ennakoimattomat pitkät sairauslomajaksot ja niiden
aiheuttamat sijaisjärjestelyt, perhevapaat, mahdolliset kokemuslisät ja yleinen palkkatason ja
muihin palkkaukseen liittyvien sivukulujen korottuminen, joiden syntymiseen työnantaja ei
pysty omalla toiminnallaan vaikuttamaan. Mm. tällaisten tilanteiden kohdalla tulee budjettia
voida lisätä kesken vuositason tarvittaessa esim. lisäbudjetilla. Tällainen tilanne voi johtua
myös vaikean vamman äkillisestä avun tarpeen välttämättömästä lisäämisestä, johon ei
ennakolla voitu budjettia vahvistaessa varautua. Erityisesti arvioitavaksi tulisi
henkilökohtaisen budjetin käyttäminen työnantajan tukipalveluiden ostamisessa. Tämä
turvaisi valinnanvapauden myös aidosti henkilökohtaisen avun ja vammaispalveluiden käytössä
ja tekisi järjestelmästä yhdenvertaisen. Harkittavaksi tulee myös asiakasseteli tukipalveluiden
ostamisen osalta.

4. Valinnanvapausluonnoksen 25 §:n Henkilökohtaisen budjetin myöntämisen edellytykset ovat
liian tiukasti henkilöön liittyviä edellytyksiä poissulkevia. Esityksen formulointi edellyttäisi
henkilökohtaisen budjetin saamisen edellytykseksi jatkuvaa tuen ja avuntarvetta. Välttämättä
vammaiset henkilöt eivät tarvitse molempia. Tämän johdosta valinnanvapauslain 25 §:n tulisi
kirjata esim: ”Henkilökohtaista budjettia voidaan käyttää niiden asiakkaiden sosiaali- ja
terveyspalveluissa, joilla on jatkuvaa tuen tai avun tai tuen ja avun tarvetta ja jotka pystyvät
joko itse tai tuettuna suunnittelemaan ja hallinnoimaan oman palvelukokonaisuutensa.”

5. Jotta uusi palveluiden tuottamisrakenne ei sulkisi henkilökohtaisen avun työnantajamallia sen
ulkopuolelle, on perusteltua mainita se myös valinnanvapauslain yksityiskohtaisissa
perusteluissa sen 25 §:ssä ”Henkilökohtaisen budjetin myöntämisen edellytykset” esim.
”Henkilökohtainen budjetti voidaan myöntää myös vammaispalvelulain perusteella
järjestettävään henkilökohtaiseen apuun työnantajana toimivalle vammaiselle henkilölle
työnantajan välttämättömien tukipalveluiden hankintaan siten kuin niistä on päätetty
hallintopäätöksellä.”.

6. Vaadimme kuluttajaoikeudellista asemaa asiakkaalle asiakassetelissä sekä henkilökohtaisessa
budjetoinnissa. Tämä on välttämätöntä asiakkaan oikeusturvan ja palvelusisällön takaamiseksi.
Tämä on ehdotonta, jotta monimutkaiset sopimussuhteet ei häivytä palvelun tuottajan vastuuta.

7. Valas-lainsäädäntöön on kirjattava 11 §:n ”Henkilökohtaisen avun toteuttaminen” sen 1
momentin 1 kohtaan: ”henkilökohtainen apu on aina toteutettava vähintään
työnantajamallilla, jossa vammainen henkilö toimii henkilökohtaisen avustajan
työnantajana;”.

Erityisasiantuntija: Elina Nieminen, lakimies, Invalidiliitto (elina.nieminen@invalidiliitto.fi)