Asukas pyörätuolissa puuhailemassa modernissa keittiössä
25.1.2023
Asunto-osakeyhtiölakiin on esitetty muutoksia, jotka lisäisivät osakkaan oikeuksia tehdä esteettömyyttä parantavia muutostöitä oman asuntonsa lisäksi myös yhteisissä tiloissa. Invalidiliitto lähtökohtaisesti kannattaa esitettyjä muutoksia, mutta lain sanamuotoihin ja perusteluihin tarvitaan vielä tarkennuksia.

Invalidiliittoon tulee paljon yhteydenottoja vammaisten ihmisten asumisen yhdenvertaisuudesta. Yhteydenotot koskevat esimerkiksi tilanteita, joissa taloyhtiö ei ole sallinut muutostyötä vammaispalvelulain kautta myönnettyyn sähköiseen ovenavausjärjestelmään tai liikkumisen apuvälineen säilyttämistä taloyhtiön sisätiloissa. Usein kyse voi olla myös liikkumisesteisen pysäköintipaikkaa koskevasta kiistasta. 

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta on linjannut taloyhtiön kuuluvan yhdenvertaisuuslain soveltamisalan piiriin mm. palveluntuottajana, vaikka sitä ei maininta nimenomaisesti laissa. Yhdenvertaisuuslain lisäksi tarvitaan muutoksia myös asunto-osakeyhtiölakiin, joka toimii sisältölakina asumisessa. Invalidiliitto on esittänyt eduskunnan ympäristövaliokunnalle muutoksia uuden asunto-osakeyhtiölain sanamuotoihin.

Invalidiliiton lakiin esittämät muutostoiveet tummennettuna

”5 luku Muutostyöt:  

8 § Muutostyö yhtiön tiloissa ja tilojen käytön kohdentaminen osakkeenomistajille  

Osakkeenomistajalla on oikeus tehdä kustannuksellaan tai yhteiskunnan tuella yhtiön hallinnassa olevissa tiloissa esteettömyyttä parantava muutostyö. Muutostyöstä ei saa aiheutua olennaista haittaa yhtiölle tai muille osakkaille.” 

”5 luku: Muutostyöt  

8 § Muutostyö yhtiön tiloissa ja tilojen käytön kohdentaminen osakkeenomistajalle  

UUSI 3 MOMENTTI  

Osakkeenomistajalla on oikeus saada käyttöönsä yhtiön hallinnassa tai kiinteistöllä oleva rajoitettu tila liikkumisen esteettömyyden parantamiseksi sisätiloissa sekä piha-alueella. Tästä on ilmoitettava etukäteen yhtiön hallitukselle tai isännöitsijälle.” Invalidiliiton mukaan 3 momentti poikkeaisi sääntelytavaltaan 2 momentista siinä, että se olisi ehdottomampi kuin muutostyökohta, koska kyse olisi tilan käytön sallimisesta eikä kustannuksia juuri tulisi taloyhtiölle. 

5 luku: Muutostyöt 

3 § Suostumus muutostyöhön  

Yhtiö tai toinen osakkeenomistaja voi asettaa muutostyölle ehtoja, jos työ voi vahingoittaa rakennusta tai aiheuttaa muuta haittaa yhtiölle tai toiselle osakkeenomistajalle. Ehtojen on oltava tarpeen rakennuksen olennaisen vahingoittumisen tai muun olennaisen haitan välttämiseksi tai korvaamiseksi. 

Perustelut esitetyille muutoksille 

Paloturvallisuusmääräykset estävät apuvälineiden säilyttämisen kerrostalojen porrashuoneissa. Tämän vuoksi taloyhtiön tulisi järjestää esteetön ja tarkoituksenmukainen säilytystila apuvälineille, jotka ovat tarpeellisia asukkaan turvallisen liikkumisen kannalta. Invalidiliitto esittää, että muutostyön lisäksi laissa tulisi säätää osakkaan tai vuokralaisen oikeudesta apuvälineen säilyttämiseen taloyhtiön hallinnoimissa tiloissa.  

Invalidiliitto esittää lisäksi mahdollisesta liikkumisesteisen pysäköintipaikkaa koskevan tilanteen sääntelytarpeesta esim. vaihdon yhteydessä. Tässä yhteydessä vaihdolla tarkoitetaan sitä, että joku muu hallinnoi liikkumisesteisen pysäköintipaikkaa taloyhtiön kiinteistöllä ilman liikkumisesteisen pysäköintitunnusta, ja jollakin osakkaalla tai vuokralaisella olisi liikkumisesteisen pysäköintitunnus, mutta käytössään normaali pysäköintipaikka.  

Lakiesityksen perusteluista käy myös ilmi, ettei muutostyöstä saa koitua haittaa asunto-osakeyhtiölle tai muille osakkaille. Invalidiliitto katsoo, ettei aivan vähäinen haitta voi tulla kyseeseen muutostyön epäämiseksi, vaan laissa tulisi edellyttää suostumusta koskevassa sääntelyssä olennaista haittaa yhtiölle tai muille osakkaille. Invalidiliitto katsoo, että haitan määrittely tuomioistuimessa luo tarpeettoman kustannusriskin vammaiselle asukkaalle, joten lain tasolla tulisi määritellä rakennuksen vahingoittumisen tai muun haitan olevan olennainen, mikä vähentäisi tarvetta oikeusprosessiin. 

Jaa sosiaalisessa mediassa