Kolme kuukautta kestänyt valmennus sisälsi kaksi viikonlopputapaamista, viisi verkkotapaamista ja kotitehtäviä. Valmennuksessa käsiteltiin laajasti erilaisia teemoja: itseä vaikuttajana, ratkaisukeskeistä vuorovaikutusta, vaikuttamisviestintää – erityisesti someviestintää, puheviestintää, liiton valtakunnallista vaikuttamista, liiton ja yhdistyksen luottamushenkilönä toimimista ja kansainvälistä vaikuttamista. Lisäksi nuorille tarjottiin mahdollisuus kolmeen verkkotapaamiseen oman henkilökohtaisen valmentajan kanssa.
Valmennuksen päätöstapaamisessa osallistujat esittelivät omia vaikuttamissuunnitelmiaan ja niiden toteutumista. Valitut vaikuttamisen teemat olivat hienon moninaisia: vammaisten ihmisten työllistyminen, Ilosaarirockin esteettömyys, osallistuminen Invalidiliiton Helppo liikkua -kampanjan suunnitteluun, kouluvierailujen suunnittelu yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi, vammaiset sijoittajina – yritysmaailman murros, oma polku tulevaisuuden vammaisneuvostovaikuttajaksi sekä vammaisten nuorten tiedon lisääminen sote-palveluista. Myös somevaikuttamisella haluttiin lisätä tietoisuutta erilaisista harvinaissairauksista, vammoista ja niiden kanssa elämisestä. Oman tarinan jakaminen ensimmäistä kertaa somessa oli monelle iso ja merkityksellinen askel vaikuttamisen polulla.
”Suunnitelmat, niiden toteutukset ja esittäminen olivat kaikki laadukkaita ja mielenkiintoisia. Hienoa on, että myös ohjaajat ovat oppineet monia asioita matkan varrella”, toteaa koulutussuunnittelija Auli Tynkkynen.
“Olen vaikuttunut näiden nuorten osaamisesta sekä vaikuttamisen halusta. Olen varma, että kuulemme heistä myös tulevaisuudessa. Olen kokenut suurta iloa ja kiitollisuutta tästä yhteisestä valmennusmatkasta”, tiivistää tuntojaan nuorten vaikuttajien toiminnasta vastaava järjestöasiantuntija Hanna Lahti.
“Nuorten into ja järjestäjien ammatillisuus oli loistava kombo”, kiitteli valmentaja Markku Salminen.
Henkilökohtainen valmennus, jossa osallistuja itse pohtii ammattitaitoisen valmentajan kanssa hänelle itselleen tärkeitä vaikuttamiseen liittyviä asioita, on melko uusi toimintatapa Invalidiliiton koulutuksissa. Sitä pilotoitiin edellisenä vuonna Vahvaksi vaikuttajaksi -koulutuksessa ja osallistujat kokivat sen silloin ja myös nyt erittäin merkittäväksi. ”Oma valmentaja oli paras tukija tässä.” ”Antoi eväitä myös jatkoon.” ”Kiitos paljon kaikesta tuesta, uskosta minuun.” ”Haluun omalta osalta kiittää. Mulle jäi tosi kiva fiilis ja luotto itseeni. Kiitos teille ihan jokaiselle!”
Yksi valmentajien, Helena Skogström, Jarmo Tiri ja Markku Salminen, supervoimista taisikin olla uskon luominen jokaisen omiin kykyihin myös jatkossa. Myös nuoret kannustivat toinen toistaan erinomaisesti. Jokaisella oli nippu toisten osallistujien kirjoittamia kannustavia palautelappuja myös kotiin viemiseksi.
Nuorten mielestä ihan parasta valmennuksessa oli porukan hyvä yhteishenki. ”Koutsit ja vetäjät oli ihania ja kyllä oli parasta saada heiltä myös apua ja vinkkejä.”
“Parasta tietenkin ollut tämä porukka koko vaikuttajavalmennuksen ajan, saanut olla juuri sellainen kuin on eli arvostettu omana itsenään.” Yhteishenkeä ravitsivat myös nuorten itsensä organisoimat lautapeli-illat lähitapaamisissa sekä nuorten omat vapaamuotoiset jälkilöylyt aina valmennusten verkkotapaamisten jälkeen.
Invalidiliiton nuorten vaikuttajien valmennus toteutettiin 1.9.–3.12.2023. Seuraava valmennus järjestettäneen vuonna 2025. Liiton nuorten vaikuttajien toiminta jatkuu entiseen tapaan myös vuonna 2024. Toiminta on avointa kaikille yhdenvertaisen ja esteettömän Suomen edistämisestä kiinnostuneille 18–29-vuotiaille.