Kohteesta päätöksentekijäksi

Kunpa marjojen lisäksi voisi säilöä nuorten mansikanmyyjien asenteen. Vaikutuin heistä kesäisellä Tammelantorilla. Vaikka jonoa kertyi ja hellehiki pukkasi otsalta, he saivat tuntemaan, kuin olisin päivän ainoa asiakas. Se tärkein!

Yksi asia kävi myös selväksi: mansikan ostamisen päätöksentekoprosessissa asiakas on aina keskiössä. Hän kiertelee kojuja, maistelee lajikkeita ja tekee hintavertailua. Hän saa halutessaan tietoa tuotteen kasvuoloista sekä viljelijöiden työolosuhteista. Asiakas päättää, paljonko laitetaan ja tuleeko vielä muuta. Hän voi myös todeta, ettei tarjonta miellytä. Toria on helppo vaihtaa.

Jos vertaan mansikka-asiointia sosiaali- ja terveyspalvelujen prosesseihin, huomaan, että asiakas jää näissä valitettavan usein kohteen asemaan. Asiakkaan tarpeita ja toiveita kyllä kartoitetaan, mutta toistaiseksi harvinaista on se, että hänet otettaisiin mukaan päätöksentekoprosessiin sen kaikissa vaiheissa. Harvinaista lienee sekin, että asiakasedustajat olisivat tasavertaisina jäseninä hallinto- ja ohjausryhmissä. Päättäisivät, minkälaisia palveluja tarjottimelle valitaan ja arvioisivat niiden toimivuutta.

Kiirettä vai kumppanuutta – kumpaa vaalimme?

 Valmistelimme keväällä erään palveluprosessin kuvausta monitoimijaisessa yhteistyöryhmässä. Ehdotin, että asiakkaan roolia päätöksentekijänä tulee vahvistaa. Asiakas ei saa jäädä vain päätöksistä tiedottamisen kohteeksi. Sosiaalityön ammattilaiset olivat periaatteessa ehdotuksen kannalla, mutta monet kiirehtivät muistuttamaan, että päätöksen ja siihen liittyvät kirjaukset tekee yksinomaan sosiaalityöntekijä. Malliin ei kannata laittaa sellaista, minkä toteuttaminen on liian työlästä kunnan kiireisessä arjessa.

Hetken pohdin, olisiko minulla sosiaalipalvelujen asiakkaana varaa sanoa, etten nyt kiireisen työ- tai perhearkeni keskellä jouda neuvottelemaan. Tarpeenihan ovat jo moneen kertaan perustellut! Pohdin myös, millaisella mallilla voisimme turvata riittävät resurssit siihen tärkeimpään: laadukkaaseen ja oikea-aikaiseen asiakastyöhön, joka voi parhaimmillaan johtaa molempia osapuolia hyödyttäväksi kumppanuudeksi. Uskon, että kumppanuus vähentäisi myös valitusprosesseihin kuluvan työn määrää.

Osallisuus on ihmisoikeus

Toisin kuin mansikoiden ostaminen, vammaisten ihmisten osallistaminen päätöksentekoon ei voi perustua mieltymyksiin. YK:n vammaissopimuskin kehottaa neuvottelemaan tiiviisti vammaisten henkilöiden kanssa heitä koskevissa päätöksissä. Myös vammaiset lapset tulee ottaa mukaan heitä edustavien järjestöjen kautta. 

Sote-uudistuva Suomi on päätöksentekoprosesseja pullollaan. Me vammaiset kokemusosaajat voimme aktivoitua vaikuttamaan yhdistyksissä. Yhdistysten on tärkeää tuoda edustamansa joukon kokemusta esiin sekä kehittämisryhmissä että kunnan tai maakunnan vammaisneuvostossa. Päättäjät ja viranomaiset ovat puolestaan etuoikeutettuja hyödyntämään vammaisten ihmisten kokemustiedon tehdessään päätöksiä.

Ryhtykäämme päätöksentekijöiksi – mansikanmyyjän tarmolla!