Hero image
kuva pyörätuolissa olvien miesten vertaistukiryhmästä
Kirjoittanut Jenni Kuusela 18.10.2018
Tänään 18.10 vietetään Kansainvälistä vertaistuen päivää (Global Peer Supporter Celebration Day), jonka ajatuksena on huomioida ja juhlistaa vertaistukijoiden tekemää arvokasta työtä. Päivää vietetään vuosittain lokakuun kolmantena torstaina. Invalidiliiton vertaistukitoiminnasta vastaavana työntekijänä haluan myös tänään kiittää Invalidiliiton koulutettuja vertaistukijoita.

Vertaistuki on kantava teema myös Invalidiliiton toiminnassa. Jäsenyhdistysten yksi tehtävä on nimenomaan koota vertaisia yhteen. Yhdistyksillä on erilaisia vertaisryhmiä ja -toimintaa, joissa osallistujat pääsevät jakamaan asioita ja saamaan tukea toisilta.

Invalidiliitolla on ollut jo vuosikymmenten ajan organisoitua vertaistukitoimintaa. Nykyisin vertaistukitoiminta painottuu harvinaisiin sairauksiin. Koulutetuissa tukijoissa on niin aikuisia, joilla on itsellä harvinainen sairaus kuin vertaistukiperheitä, joissa lapsella on jokin harvinainen diagnoosi. Tämän kuun lopussa koulutetaan ensimmäistä kertaa harvinaissairaita nuoria aikuisia vertaistukihenkilöiksi. Terveisiä koulutusviikonlopusta kirjoittelen loppukuusta. 

Vapaaehtoisten panos vertaistukitoiminnassa

Organisoitujen vertaistukikurssien ja -ryhmien lisäksi vertaisuus ja vertaistuki ovat läsnä jollain tapaa kaikissa Invalidiliiton järjestämissä tapahtumissa ja koulutuksissa, oli kyse sitten nuorista, aikuisista tai senioreista. Tapaamisesta riippuen osallistujia voi yhdistää samanlainen elämäntilanne, esimerkiksi nuori aikuisuus, työelämästä eläkkeelle siirtyminen, samankaltainen vamma tai sairaus. Yhteneväisyyksiä ja sitä kautta vertaisuuden kokemuksia voi syntyä myös yllättävissä paikoissa täysin ennalta odottamattomasti.

Koulutetut vertaistukijat tekevät paljon töitä vapaaehtoisesti; he toimivat vertaistukihenkilönä tukea tarvitsevalle, päivystävät kriisipuhelimen äärellä, järjestävät erilaisia chatteja, verkko- tai Facebook-ryhmiä ja paljon muuta. Vertaistukea ei samassa laajuudessa voitaisi tuottaa ja tarjota Invalidiliitossa, mikäli vapaaehtoisia vertaistukijoita ja heidän panostaan ei olisi. Mielestäni vertaistuki on yksi järjestöjen tärkeimmistä toimintamuodoista, oli kyseessä harvinainen sairaus tai mikä tahansa muutos elämässä.

Harvinaisissa sairauksissa vertaistuen merkitys korostuu, koska diagnoosista ja tulevaisuuden ennusteesta voi muuten olla vaikea saada tietoa ja tukea. Nykyisin vertaistuen jakaminen on helppoa erilaisten sosiaalisen median alustojen, sähköpostin ja muiden viestimien ansiosta. Tietenkään sähköinen yhteys ei korvaa kasvokkaista tapaamista, mutta sen avulla pääsee ainakin alkuun. 

Kiinnostaako vertaistuki?

Jos kaipaat vertaistukea, ole rohkeasti yhteydessä minuun, niin etsitään yhdessä tilanteeseesi sopiva tukija. Samoin vertaistukihenkilöksi tai vertaistukiperheeksi kouluttautumisesta kiinnostuneet, ilmiantakaa itsenne minulle. Alkuvuoteen 2019 olen suunnitellut vertaistukiperhe -koulutusta Pohjois-Suomen suunnalle. Näin voisimme tarjota maantieteellisesti kattavammin koulutettuja vertaistukijoita.

Kansainvälisen vertaistuen päivään liittyy Suuri kiitos -kampanja, jonka tarkoituksena on kiittää vertaistukijoita heidän tekemästä merkityksellisestä työstä. Kiitos siis vertaistukijoille, vertaisryhmien vetäjille ja muille, jotka ovat jakaneet vertaisuuden kokemuksia kuluneen vuoden aikana.

Yhteydenotot: Jenni Kuusela, suunnittelija, p. 0447650410, jenni.kuusela@invalidiliitto.fi 

 Maapallon päällä lukee Suuri Kiitos!
Jaa sosiaalisessa mediassa