Pyörätuolissa istuvan naisen vieressä mies läppäri kädessä. Kuvituskuva.
Kunta voi järjestää vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaista apua kolmella tavalla.

1. Työnantajamalli, jossa vaikeavammainen ihminen toimii avustajansa työnantajana

Työnantajana vaikeavammainen ihminen valitsee ja palkkaa itselleen avustajan ja tekee hänen kanssaan työsopimuksen, jossa määritellään työtehtävät, työaika ja muut työsuhteen ehdot. Työnantajan ja avustajan välinen työsopimus perustuu sosiaalityöntekijän tekemään päätökseen henkilökohtaisen avun määrästä ja mahdollisista työaikakorvauksista. Henkilökohtainen avustaja on työsopimuslain mukaisessa työsuhteessa vaikeavammaiseen henkilöön, ei kuntaan. Kunta maksaa avustajan palkan ilmoitettujen tietojen perusteella. 

2. Palveluseteli

Avustajapalveluiden hankkimista varten kunnan sosiaali- ja terveydenhuollosta saa palvelusetelin, jonka arvo on kohtuullinen.

3. Oma tai ostopalvelu

Avustajapalveluita hankitaan julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta tai kunta järjestää palvelun itse tai sopimuksin yhdessä muun kunnan tai kuntien kanssa. 

Päätös henkilökohtaisesta avusta

Kunta tekee kirjallisen päätöksen henkilökohtaisesta avusta ja järjestämistavasta viimeistään kolmen kuukauden kuluessa hakemuksesta, jollei asian selvittely vaadi tavanomaista pidempää aikaa. Päätös tulee saada aina kirjallisena. Päätöksessä tulee olla perustelut ja muutoksenhakuohjeet.

Maksuton sosiaalipalvelu

Vammaispalvelulakiin sisältyvänä palveluna henkilökohtainen apu kuuluu kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin määrärahoista riippumatta. Tällöin palvelut ja tukitoimet tulee myöntää tuen saamisen edellytykset täyttävälle vaikeavammaiselle henkilölle. Henkilökohtainen apu on edellytykset täyttävälle maksuton palvelu.

Lisätietoa henkilökohtaisesta avusta


Lue lisää henkilökohtaisesta avusta Invalidiliiton sivuilta.

Lisätietoa henkilökohtaisesta avusta löydät myös Assistentti-infon sivuilta.

Tutustu myös Heta-liiton sivuihin.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Mitä henkilökohtainen apu on?

Millä perusteella henkilökohtaista apua myönnetään?

Näin haet henkilökohtaista apua

 

Jaa sosiaalisessa mediassa