Simulaatiolaite. Kuvituskuva.
Suurin osa selkäydinvaurioista on osittaisia. Kajoamattomilla menetelmillä jotka pystyvät aktivoimaan ja vahvistamaan heikkoja yhteyksiä on näin ollen hoidollista potentiaalia näille potilaille.

Tutkimus terveissä koehenkilöissä yli 10 vuoden ajalta on osoittanut että perifeerinen sähköstimulaatio, joka on synkronoitu transkraniaalisen magneettistimulaation (TMS) kanssa, aiheuttaa muovautuvuutta ja tilapäistä hermoyhteyksien vahvistumista aivoissa ja selkäytimessä. Olemme ottaneet tutkimuskäyttöön kyseisen menetelmän selkäydinvamman jälkeisenä pitkäaikaisena hoitomuotona. Olemme osoittaneet pilottipotilaissa että menetelmä pystyy vahvistamaan heikkoja lihaksia sekä osittain palauttamaan liikettä joihinkin halvaantuneisiin lihaksiin. Tavoitteenamme on vahvistaa saatuja lupaavia tuloksia suuremmassa potilasaineistossa, ja edelleen parantaa menetelmää testaamalla sitä erityyppisissä potilaissa sekä terveissä koehenkilöissä. 

Tutkimus toteutetaan HUSin BioMag laboratorion ja Validia Kuntoutuksen yhteistyöprojektina. Uusi menetelmä on kajoamaton ja turvallinen. Rekrytoimme pieniä määriä potilaita erilaisiin tutkimussarjoihin (esim. tetra- tai paraplegiapotilaat; traumaattiset tai sairausperäiset vammat). Projektimme päätavoite on menetelmämme siirtyminen kokeellisesta hoidosta kliinisessä käytössä olevaksi, potilaiden ulottuvissa olevaksi hoidoksi.

Hankkeen rahoitus tulee Suomen Akatemialta, Instrumentarium Tiedesäätiöltä, Valtion tutkimusrahoituksesta ja Helsingin Yliopistolta
Vastuututkija, lääketieteen tohtori Anastasia Shulga. Sähköposti etunimi.sukunimi@helsinki.fi

  • Shulga A, Lioumis P, Kirveskari E, Savolainen S, Mäkelä J, Ylinen A. The use of F-response in defining interstimulus intervals appropriate for LTP-like plasticity induction in lower limb spinal paired associative stimulation. Journal of Neuroscience Methods, 2015
  • Shulga A, Lioumis P, Zubareva A, Brandstack N, Kirveskari E, Kuusela L, Savolainen S, Ylinen A, Mäkelä JP. Long-term paired associative stimulation can restore voluntary control over paralyzed muscles in incomplete chronic spinal cord injury patients. Spinal Cord Series and Cases, 2016a
  • Shulga A, Zubareva A, Lioumis P, Mäkelä JP. Paired associative stimulation with high-frequency peripheral component leads to enhancement of corticospinal transmission at wide range of interstimulus intervals. Frontiers in Human Neuroscience, 2016b
  • Tolmacheva A, Savolainen S, Kirveskari E, Lioumis P, Kuusela L, Brandstack N, Ylinen A, Mäkelä J.P, Shulga A. Long-term paired associative stimulation enhances motor output of the tetraplegic hand. Journal of Neurotrauma, 2017
  • Tolmacheva A, Savolainen S, Kirveskari E, Lioumis P, Kuusela L, Brandstack N, Ylinen A, Mäkelä J.P, Shulga A. Stimulaatiohoitojen yhdistelmä voi kohentaa halvaantuneiden lihasten toimintaa. Duodecim, 2017

Synkronoitu sähkö- ja magneettistimulaatio selkäydinvammapotilaiden uutena kuntoutusmuotona -esittely >>

Jaa sosiaalisessa mediassa