Ihmiset keskustelevat pöydän äärellä.
27.5.2019
Invalidiliitto koulutti viime vuonna digineuvojia, jotka ovat omassa yhdistyksessään innostaneet jäseniä oppimaan ja iloitsemaan digitaalisen maailman tarjoamista hyödyistä.

Hankkeen aikana tuotetut materiaalit on koottu Invalidiliiton sivuille ja ne ovat nyt vapaasti kaikkien hyödynnettävissä. 

Perustaidoista uskallusta tutkimusmatkalle

Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta tai osaamista teknisten laitteiden käytöstä. Ohjeissa lähdetään liikkeelle aivan perusteista kuten, millaisia digitaalisia laitteita tulisi valita, miten niitä käytetään sekä millaisia pulmatilanteita saattaa tulla eteen ja miten siitä selvitään. 

Tiedonhaku avaa ovet maailmaan. Enää ei tarvitse turhaan väitellä ja kinastella, kun asian voi itse tarkistaa internetistä. Tosin lähdekriittisyys on yksi uusi taito, jota digitaalisessa ympäristössä on syytä harjoitella. 

Tietokoneen käytön perusteet >>
Älylaitteen hankkiminen >>
Tietojen etsiminen verkosta >>

Omien asioiden hoitaminen verkossa

Palvelut ovat osin tai kokonaan siirtyneet verkkoon. Kehityssuunta näyttäisi olevan se, että yhä enenevissä määrin ihmiset hoitavat asioitaan oman päätelaitteen kautta. Tämä on sekä mahdollisuus ja helpotus monelle, mutta herättää myös epävarmuutta. 

Digimateriaaleissa on kerrottu mm. miten maksat laskut verkkopankissa sekä opastetaan terveyteen liittyvien tietojen ja hakemusten hallinnoinnista. 

Verkkopankki >>
Kela >>
Omakanta >>

Yhteydenpito ja sosiaaliset suhteet

Internet ja digitaaliset laitteet ovat avanneet keskusteluyhteyden ihmisten välille välimatkoista riippumatta. Sähköposti tavoittaa kirjettä nopeammin ja videopuhelut mahdollistavat kasvotusten keskustelun, vaikka ihmiset ovat eri puolilla maapalloa. Kuvat ja videot ilahduttavat silloin, kun ei ole mahdollista nähdä niin usein. Tässä käytännön vinkkejä sähköpostin sekä kuvien ja videoiden käyttöön.

Sähköposti >>
Kuvat ja videot >>

Pelaaminen on hauskaa ja kehittävää

Pelaaminen voi olla jollekin hauskanpitoa ja toiselle itsensä kehittämistä. Se kehittää monenlaisia taitoja ja ominaisuuksia, kuten ongelmanratkaisutaitoja, hienomotoriikkaa ja muistia. Pelaamalla pasianssia voi jo parantaa hiiren käsittelyä ja harjoittaa teknisiä taitoja ihan huomaamatta.

Riskit ja turvallisuus

Digitaaliset ympäristöt houkuttelevat valitettavasti myös pitkäkyntisiä ja erilaiset verkkohuijarit vaanivat, jos et ole tarkkana, kenelle ja mitä tietoja itsestäsi luovutat. Tutkinnanjohtaja Hannu Kortelainen Helsingin Poliisilaitokselta kertoo, miten voit havaita ja suojautua netissä esiintyviä huijausyrityksiä vastaan. 

Arkirikollisuus verkossa -webinaari >>
 

Jaa sosiaalisessa mediassa