Lauteilla pohjoismaisessa webinaarissa - yleisönä oikeustieteen opiskelijat

ELSA on kansainvälinen, riippumaton, ei-poliittinen ja voittoa tavoittelematon järjestö oikeustieteen opiskelijoille ja vastavalmistuneille. ELSA tarjoaa alustan taitojen kehittämiseen, verkostoitumiseen eurooppalaisten kanssaopiskelijoiden ja ammattilaisten kanssa sekä kansainväliseen uraan valmistautumiseen erilaisten keskinäistä ymmärrystä ja kulttuurien välistä yhteistyötä edistävien aktiviteettien ja projektien kautta. ELSA:lla on noin 50 000 jäsentä 43 maassa. 

ELSA:n visio oli, että webinaarissa käsiteltäisiin haasteita, jotka liittyvät vammaisten henkilöiden yhdenvertaisten mahdollisuuksien ja oikeuksien toteutumiseen ja edistämiseen oikeudellisesta näkökulmasta. Puhujien odotettiin käsittelevän kolmea keskeistä haastetta omalta erityisosaamisalueelta. Lisäksi toivottiin, että puhujat esittelisivät mahdollisia ratkaisuja tai lainsäädännöllisiä keinoja näiden haasteiden ratkaisemiseksi.  

Vertailevia havaintoja Norjasta, Tanskasta ja Suomesta

Webinaari toteutui 17.3.2025. Lauteille pääsin kolmantena, ja sain samalla mahdollisuuden tehdä oikeusvertailevia havaintoja Norjan, Tanskan ja Suomen välillä.  

Ensimmäisenä puhujana oli Tove Linnea Brandvik Norges Handikapforbundista (the Norwegian Association of Disabled). Puheenvuorossaan hän käsitteli työsyrjintää ja esteettömän suunnittelun puutetta rakennuksissa, kouluissa ja liikenteessä, ja keskusteli YK:n vammaissopimuksesta. Hän kertoi, että YK:n vammaissopimus ei ole täysimääräisesti voimassa lakina Norjassa. Siellä ei haluta, että YK:n vammaiskomitea, joka koostuu sopimuspuolten vammaisista jäsenistä, ohittaisi lopulta Norjan kansallisen lainsäädännön.  

Toisena puhujana oli Peter Kristian Hjaltason Institut for Menneske Rettighederistä (Danish Institute for Human Rights). Hän puhui vammaisten henkilöiden oikeuksiin Tanskassa kohdistuvista keskeisistä haasteista ja siitä, miten oikeusjärjestelmä on käsitellyt niitä. Esimerkiksi velvoite tehdä kohtuullisia mukautuksia koskee vain työnantajia ja työelämää, eikä muita toimijoita kuten Suomessa, mm. viranomaiset, koulutuksen järjestäjät ja palvelun tarjoajat. Hän nosti esiin myös Tanskassa vallinneen laitoskulttuurin vammaisten ihmisten osalta. 

Olin kolmantena puhumassa uudesta vammaispalvelulaista ja siitä, mitä vaikutuksia sillä on vammaisten ihmisten elämään Suomessa. Kerroin perusasioita hyvinvointialueista vammaispalveluiden järjestäjinä ja uuden vammaispalvelulain soveltamisalasta sekä joistakin palvelupykälistä, kuten siitä, että esteettömän asumisen tuen perusteluissa mainitaan nyt myös sauna!  

Erittelin tarkemmin henkilökohtaisen avun saamisen kriteerejä kuten ns. voimavaraedellytystä ja vertasin sitä YK:n vammaiskomitean yleiskommentissa esiintyviin ”user-led” ja ”person directed” termeihin, joiden osalta katson henkilökohtaisen avun tunnusmerkistön olevan sopusoinnussa YK:n vammaissopimuksen kanssa. Totesin erityisen osallisuuden tuen olevan tietynlainen ratkaisu haasteeseen, jos henkilökohtainen apu ei kaikkiin tilanteisiin sovellu. 

Kerroin henkilökohtaisen avun työnantajuuden haasteista varsinkin, kun se on ollut aiemmin ainoa ratkaisu jossakin päin Suomea. Nyt uusi laki edellyttää hyvinvointialueilta useampia järjestämistapoja, ja laissa painotetaan vammaisen ihmisen sekä halua että kykyä ryhtyä työnantajaksi, mikä edistää oikeussuojaa. Henkilökohtaisen avun työnantajuus on vaativa, mutta mahdollistaa parhaiten vammaisen ihmisen itsenäisen elämän. Kerroin myös mahdollisuudesta hyödyntää yhdenvertaisuuslain 15 §:n kohtuullisia mukautuksia viranomaispalveluiden käytössä samalla, kun vammaispalvelulakia sovelletaan. 

Miten vammaisuus määritellään? 

Opiskelijat esittivät paljon kysymyksiä, joihin pääsimme vastaamaan yhteispohjoismaisesti. Eräs mieleeni jäänyt kysymys oli, miten vammaisuus määritellään ja pitäisikö edes määritellä, koska se voisi olla syrjivää? Totesin, että YK:n vammaissopimus koskee nimenomaisesti vammaisia henkilöitä ja kansallisten vammaispalveluiden saamiseksi vammaisuus pitää jollakin tapaa näkyä, eli sitä ei voida häivyttää ikään kuin henkilön taakse, vaikka henkilöiden yhdenvertaisuudesta puhummekin. Sanoin lopuksi, että pohjoismaiseen hyvinvointivaltion luonteeseen kuuluu järjestää palveluita, jotta vammaiset ihmiset voivat osallistua yhdenvertaisesti yhteiskuntaan. 

Lopuksi voin todeta, että oli todella hienoa päästä keskustelemaan tulevien pohjoismaisten juristien kanssa vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksista. Vaikka ihmisoikeuksista opetetaan oikeustieteellisissä tiedekunnissa, niin vammaisten ihmisten asema jää varsin ohueksi opetuksessa.

Webinaariesitys: Facilitation for people with disabilities Henrik Gustafsson