Hero image
Nuori nainen auttaa vanhempaa naista jolla kyynärsauvat. Taustalla pyörätuoli
Kirjoittanut Elina Nieminen 05.06.2019
Vammaisten ihmisten seksuaalisuudesta ja siihen liittyvistä intiimioikeuksista on vaiettu pitkään. Vammaisten ihmisten seksuaalisuutta vähätellään ja se jätetään usein huomiotta.

Vammaiset ihmiset ja erityisesti vaikeimmin vammaiset nähdään usein sukupuolettomina hoidon kohteina, joita periaatteessa kuka tahansa avustava henkilö voi ilman lupaa tulla koskettamaan iholle, pukemaan, tekemään intiimipesuja jne. Tilanteet toistuvat ja tapahtuvat ilman, että tilanteessa laisinkaan avustavan tahon puolelta heräisi kysymys siitä, että vammaisella ihmisellä on yhdenvertainen oikeus koskemattomuuteen.

On kuitenkin hämmentävää, ettei asiaan olla aiemmin kiinnitetty suurtakaan huomiota, lukuun ottamatta niitä rohkeita yksittäisiä vaikeavammaisia ihmisiä, jotka itse ovat yrittäneet saada oikeutusta sille, kuka heitä intiimiasioissa auttaa. Tutkimusten mukaan erityisesti vammaiset naiset ja tytöt ovat keskimääräisesti muita naisia ja tyttöjä alttiimpia seksuaaliselle kaltoinkohtelulle ja hyväksikäytölle. Muutenkin vammaiset ihmiset, jotka ovat riippuvaisia toisen henkilön antamasta avusta, joutuvat herkemmin erityisesti henkisen, mutta myös fyysisen vallankäytön kohteeksi. Asiasta on valitettavan vähän tieteellistä tutkimusta, mutta käytännön kokemuksia sen sijaan löytyy. Asialla on suurta merkitystä tilanteissa, joissa vammaisella ihmisellä ei käytännössä ole vaihtoehtoa olla ottamatta vastaan apua, mutta jossa vammaisen ihmisen koskemattomuutta ja yhdenvertaisuutta tulisi jo ihmisarvona kunnioittaa.

On perusoikeus valita avustaja sukupuolisensitiivisissä toimissa

Tätä ihmisarvoa ja syvälle yksilön perusoikeuksiin kuuluvaa oikeudellista tilaa on nyt raotettu. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen nimittäin antoi vammaisten ihmisten oikeuksien näkökulmasta historiallisen ratkaisun maaliskuussa 2019. Ratkaisussa otettiin kantaa siihen, että vammaisilla ihmisillä tulee olla oikeus vaikuttaa siihen, kuka häntä avustaa ns. sukupuolisensitiivisissä avustamistoimissa ja tilanteissa.

Apulaisoikeuskansleri tutki vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumista erityisesti liittyen intiimihygienian hoitamiseen palveluasunnoissa. Puumalainen totesi, että avustettaessa vammaista henkilöä esimerkiksi pukeutumisessa tai peseytymisessä, puututaan hänen yksityisyyteensä, koskemattomuuteensa ja itsemääräämisoikeuteensa. Tilanteet ovat arkaluontoisia, minkä johdosta perusoikeuksien tulisi toteutua tilanteessa mahdollisimman täysimääräisesti. Edelleen hän totesi, että nykyinen oikeustila ei vastaa sitä, että vammaisella henkilöllä olisi käytännössä mahdollisuutta vaikuttaa siihen, kuka häntä avustaa sukupuolisensitiivisissä tilanteissa.

Perus- ja ihmisoikeussäännökset yleensä ja erityisesti YK:n vammaisyleissopimus velvoittavat kuitenkin toteuttamaan vammaisen henkilön itsemääräämisoikeutta ja oikeutta määrätä itsestään sekä kehostaan myös avustustoimenpiteiden yhteydessä. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti huomiota ohjauksen riittävyyteen sekä edellyttää sosiaali- ja terveysministeriöltä toimia tilanteen korjaamiseksi.

Vammaisten ihmisten koskemattomuutta sekä oikeutta määrätä itsestään ja siitä henkilöstä, joka esimerkiksi koskettaa hänen alastonta vartaloaan, suorittaa hänelle alapääpesua tai on läsnä saunomistilanteessa, on rikottu tähän asti räikeästi. Onneksi nyt vihdoin tähän vammaisuuden karuun historian ikeeseen on saatu oikeudellinen ratkaisu. Tämä kuulostaa selviöltä ihmiselle, joka ei ole riippuvainen toisen ihmisen avusta.

Tosiasiassa näin ei ole ja on suorastaan käsittämätöntä, että me vammaiset ihmiset olemme saaneet odottaa vuoteen 2019, jotta asiaan vihdoin saadaan oikeudellista perustelua, jonka tulisi vihdoin muuttaa asumispalveluita ja niiden palveluita sukupuolisensitiivisyyttä ja itsemääräämisoikeutta turvaaviksi. Sosiaali- ja terveysministeriö tulee antamaan vastauksensa apulaisoikeuskanslerille, mihin toimiin se aikoo asian osalta ryhtyä. Mielenkiinnolla odotan, mitkä nämä mahdolliset toimenpiteet ovat.

 

Jaa sosiaalisessa mediassa