Vammaisten naisten lasikatosta

Vammaiskyselyn mukaan moniperusteinen ja risteävä syrjintä kohdistuu vammaisiin naisiin vammaisia miehiä enemmän myös työelämässä ja toimeentuloon liittyen.

Kahdessa aiemmassa blogissani kirjoitin Ihmisoikeuskeskuksen ja Vammaisfoorumin vammaiskyselystä esiin nousseesta vammaisten naisten ja tyttöjen kokemasta epäasiallisesta kohtelusta. Ensimmäinen liittyi väkivaltaan ja hyväksikäyttöön ja jälkimmäinen äitiyteen, perhesuunnitteluun, lapsen huoltoon sekä avio- tai avoliittoon ja seurusteluun.

Nyt tämä kolmas kyselystä esiin noussut kohta koskee työelämäsyrjintää ja köyhyyttä, jota kyselyn vastausten perusteella vammaiset naiset kokevat enemmän kuin vammaiset miehet. Tähän kuten aiempiinkin teemoihin linkittyy läpileikkaavasti esteettömyyden ja saavutettavuuden sekä tilastojen ja tutkitun tiedon puute.

Köyhyys vaikuttaa kaikkeen

Sinänsä työelämäsyrjinnän ja köyhyyden kokemukset varmasti ovat hyvin yhteneväisiä vammaisten miesten ja naisten välillä, mutta naisten vastauksissa niitä vain oli suhteessa enemmän. Vastauksista paistoi esimerkiksi köyhyyden kokonaisvaltainen vaikutus kaikkeen: terveydenhuollon, lääkkeiden, ruuan, vaatteiden ja koulutuksen saatavuuteen. Vastauksissa pohdittiin, kuinka rahattomuus ja köyhyys rapauttaa ns. normi ihmisenkin ilman vammaakin, niin entäpä sitten sairaana ja toimintarajoitteisena. Köyhyys voi tarkoittaa sitä, että yleensä raha riittää juuri ja juuri hyvin laskettuna ruokaan ja osaan lääkkeistä -  mutta mitä kun ei riitäkään ja valitset ruuan tai lääkkeet?

”Juurikin elettii makaronilla kaks viikkoa. että ei se oikein helpota kipuja ja muuta elämää kunnei saa kunnon ruokaa. Rahaa vaan ei ollut hakia edes maitoa tai perunoita”

Kun asenteet tulevat vastaan työelämässä

Toimeentuloon voi vaikuttaa myös työllistymismahdollisuudet. Työelämän esteettömyyden puute voi ihan konkreettisesti estää työllistymisen, jos ja kun on menossa työhaastatteluun, raput estävät etenemisen.

Esteettömyys tai saavutettavuus voi liittyä asenteisiin: vaikka olet pätevä ja ainoa hakija työpaikkaan, et tulekaan valituksi. Samoin oli kokemuksia kelpaamattomuudesta ylennystilanteissa pätevyydestä ja kokemuksesta huolimatta, kun vaihtoehtona on vammaton henkilö. Näissä tilanteissa voi olla vaikea osoittaa, onko kyse vammasta johtuvasta syrjinnästä, mutta kun esimerkkejä tulee monta, herää kysymys asenteista johtuvasta lasikatosta.

Vastauksissa tuli myös esimerkkejä, kuinka kohtuullisia mukautuksia on työpaikalla evätty, unohdettu hoitaa tai niiden järjestyminen on muuten vain kestänyt kohtuuttoman kauan, useita kuukausia. Vaikutti, että usein kyse on myös työnantajien tietämättömyydestä.

Osin tietämättömyys saattaa mennä hieman asenteellisuuden puolelle, jos työnantaja perustelee kohtuullisten mukautusten epäämistä yhdenvertaisuuslailla, mutta ei ole ottanut sen vertaa selvää, että kohtuullisia mukautuksia kuitenkin saa tehdä. Ihmettelin tätä myös Invalidiliiton lakimiehelle Henrik Gustafssonille, joka totesi, että yhdenvertaisuuslakihan edellyttää viranomaisen, työnantajan, koulutuksen järjestäjän tai palveluntarjoajan tekemään tarvittavat asianmukaiset järjestelyt eli mukautukset, jotta vammainen voi toimia yhdenvertaisesti yhteiskunnassa. Perusteluksi ei kelpaa se, ettei kukaan muukaan ole aiemmin sellaisia saanut. Tässä arvioinnissa tapauskohtaisesti vammaisen yksilöllinen tarve ratkaisee. Tilanteesta riippuen se voi olla esim. pyörätuoliluiskan asentaminen liikehuoneiston rappusiin tai avustajakoiran käytön salliminen fyysisesti vammaisen apuvälineenä hänen työpaikallaan. YK:n vammaissopimus ja yhdenvertaisuuslaki määrittelevät kohtuullisten mukautusten epäämisen vammaiselta syrjinnäksi.

Tietoa lisää

Osassa vastauksista ilmeni kuitenkin ihan aito tietämättömyys esimerkiksi työntekijälle tai työnantajille tarjolla olevista tukimuodoista. Tässä olisi varmasti esimerkiksi oppilaitoksilla ohjeistaa vammaisia opiskelijoita sekä ammattiliitoilla hyvä tilaisuus toimia myös vammaisten jäsentensä puolesta tiedottamalla näistä oikeuksista. Työnantajapuolen tietämystä voisivat lisätä vaikka eläkeyhtiöt.

Vaikka osa vammaisista saattaa tarvita mukautuksia myös työaikojen tai työuran pituuden suhteen, monet pystyvät tekemään ihan täysipainoisesti pitkän työuran, kunhan vain ammatti ja olosuhteet ovat sopivat. Tästä vammaisten työkyvyn kirjosta varmasti tarvittaisiin enemmän tutkittua tietoa ja tilastoja myös sukupuolinäkökulmasta. Varmasti kannattaisi oikeasti myös selvittää vammaisen naisen lasikatto ja vammaisen naisen euro. YK:n vammaissopimus tietenkin edellyttää tiedon keräämistä ja erityisesti moniperusteisen haavoittuvuuden huomioimista. Mutta mikä tärkeintä tietoa tulisi käyttää tukimuotojen ja palvelujen ohjaamiseen niin että kaikilla vammaan tai sukupuoleen katsomatta olisi yhdenvertaiset elin- ja työskentelymahdollisuudet.

Kuva: Maija Koivisto/ Koneen säätiö