Lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta perustuslain ja YK:n vammaissopimuksen näkökulmasta

Sote- ja maakuntauudistuksen perustuslain- ja YK:n vammaisyleissopimuksenmukaisuus

Viite: HE 15/2017, Hallituksen esitys eduskunnalle maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi

 

 

Invalidiliitto toivoo kohteliaimmin eduskunnan perustuslakivaliokunnan huomioivan seuraavat vammaisten kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen vaikuttavat asiat ja lakiesityksen suhdetta YK:n vammaisyleissopimukseen.

 

Invalidiliitto on fyysisesti vammaisten ihmisten valtakunnallinen vaikuttamisen ja palvelutoiminnan monialajärjestö. Liitto edustaa 149 jäsenyhdistyksensä kautta 30 000 fyysisesti vammaista ja toimintaesteistä suomalaista. Toiminta-ajatuksensa mukaisesti Invalidiliitto edistää ja kehittää fyysisesti vammaisten ja toimintaesteisten henkilöiden mahdollisuuksia osallistua, liikkua ja elää täysipainoista elämää. Lausunnossa arvioimme uudistusta fyysisesti vammaisten ja toimintaesteisten ihmisten näkökulmasta ja toteamme, että uudistuksella tulee olemaan merkittävä vaikutus vammaisten kansalaisten yhdenvertaisuudelle, osallisuudelle ja itsemääräämisoikeudelle.

 

Uudistuksen tavoitteita tulee arvioida YK:n vammaisyleissopimuksen toteutumisen näkökulmasta

 

Suomi on ratifioinut YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Yleissopimuksen tultua lain tasoisena voimaan on Suomen valtio oikeudellisesti sidonnainen yleissopimuksen kaikille velvoitteille ja vammaisten oikeuksien edistämiselle. Yleissopimus rakentuu laaja-alaisen syrjinnän kiellon ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteilla. Maakuntahallinnon uudistusta tulisi näin ollen arvioida oikeudellisesti suhteessa yleissopimuksen kansallisvaltiolle asettamiin velvoitteisiin.

 

Yleissopimuksen 4 artiklaa koskevissa perusteluissa todetaan, että artikla velvoittaa sopimuspuolten pidättäytyvän osallistumasta yleissopimuksen vastaisista teoista ja käytännöistä ja myös varmistavan, että viranomaiset ja laitokset käyttäytyvät yleissopimuksen velvoitteiden mukaisesti. Yhtenä tällaisena keskeisenä velvoitteena on yleissopimuksen 4.3 artikla. Artikla edellyttää laadittaessa ja toimeenpantaessa lainsäädäntöä ja politiikkaa sekä muissa vammaisia henkilöitä koskevissa päätöksentekoprosesseissa, että valtion on neuvoteltava tiiviisti vammaisten henkilöiden ja heitä edustavien tahojen kanssa. Yleissopimus tulee huomioida läpileikkaavasti uutta lainsäädäntöä säädettäessä. Tämän lain valmistelussa vammaisia kansalaisia ei ole kuitenkaan kuultu siten kuin yleissopimus edellyttää.

 

Haluamme kiinnittää valiokunnan huomiota myös erityisesti vammaisyleissopimuksen 9 artiklan (”esteettömyys”) sekä 19 artiklan (”eläminen itsenäisesti ja osallisuus yhteisössä”) toteutumiseen.

 

Uudistuksen tavoitteita tulee arvioida perustuslain 19 §:n 1 momentin vaikeavammaisten subjektiivisten oikeuksien toteutumisen näkökulmasta

 

Vaikeimmin vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta turvaavat vammaispalveluiden subjektiiviset oikeudet. Näistä henkilökohtainen apu ja palveluasuminen turvaavat perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaista välttämätöntä huolenpitoa.  Vammaispalvelulain toimeenpanoa, tuottamista ja toteuttamista määrittelee lain sisältö, joka lähtee siitä, että palvelut on järjestettävä yksilöllisen elämäntilanteen ja tarpeen mukaisesti. Velvoittavuus on vahvassa muodossa ja se poikkeaa näin muista sosiaalipalveluista.  Suomen perustuslain 22 § velvoittaa julkista valtaa turvaamaan tosiasiallisen yhdenvertaisuuden riittävin lainsäädännöllisin toimin ja vammaisten kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi tarvittaessa positiivisilla erityistoimilla tosiasiallisen yhdenvertaisuuden turvaamiseksi.

 

Vammaispalvelulain toimeenpanoa ohjaavat merkittävät tulkintanormit; perustuslaki ja syrjinnän kielto, YK:n vammaisyleissopimus, asiakaslaki, hallintolaki jne., jotka tulee huomioida palvelua järjestettäessä. Nämä lainsäädännön toimeenpanoon liittyvät reunaehdot eivät tule esille hallintorakenteen pykälätasolla eivätkä perusteluissa. Puutteet ovat merkittäviä, koska vammaispalveluilla turvataan perustavaa laatua olevia perusoikeuksia ja välttämätöntä huolenpitoa. Näin ollen se, millä tavoin maakuntahallinto pystyy vastaamaan näiden oikeuksien toteutumisesta maakunnan ja palvelutuottajien strategisissa linjauksissa, päätöksissä, järjestämisvastuun siirroissa ja lukuisissa tuottajien kanssa solmittavissa sopimuksissa ja sopimusketjuissa, tulevat aiheuttamaan merkittäviä oikeusturvapuutteita palvelun laadussa ja tuottamista koskevan vastuun toteuttamisessa ja valvonnassa, jos vammaispalveluiden subjektiivisia oikeuksia ja vammaisyleissopimuksen velvoittamaa vammaisten henkilöiden osallisuutta ei säädellä tarkemmin rakenteissa. Tulisiko vaikeimmin vammaisten palvelut kirjata nimenomaisesti erikseen esimerkiksi maakunnan palvelustrategiassa, sopimussidonnaisuuksissa sekä vuotuisissa arvioinneissa ja strategioissa vammaispalveluiden valtakunnallisen valvonnan, ohjauksen, saatavuuden ja rahoituksen riittävyyden arvioimiseksi perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseksi?

 

Onko maakunnan järjestämisvastuuseen liittyvä esteettömyyden edistäminen riittävä?

 

YK:n vammaisyleissopimuksen hyväksymistä koskevan hallituksen esityksen

(HE 284/2014 vp) mukaan yleissopimuksen hyväksyminen korostaa jo olemassa olevaan

viranomaistoimintaan tällä hetkellä kohdistuvia velvoitteita. Viranomaisten tulee ottaa

kaikessa toiminnassaan huomioon vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutuminen. Hallituksen esityksessä todetaan, että esteettömyyden ja saavutettavuuden turvaamiseksi tulee ryhtyä asianmukaisiin toimiin, jotka kohdistuvat muun muassa rakennuksiin, kouluihin, asuntoihin ja työpaikkoihin. Yleissopimuksen 4 artiklaa koskevissa perusteluissa todetaan, että artikla velvoittaa sopimuspuolten pidättäytyvän osallistumasta yleissopimuksen vastaisista teoista ja käytännöistä ja myös varmistavan, että viranomaiset ja laitokset käyttäytyvät yleissopimuksen velvoitteiden mukaisesti. Hallituksen esityksen mukaan yleissopimuksen esteettömyyttä ja saavutettavuutta koskevan 9 artiklan velvoite on yksi sopimuksen keskeisimmistä teemoista. Sopimuspuolilla on tässä aktiivinen toimintavelvoite. Syrjinnän kiellolla, esteettömyydellä ja saavutettavuudella, jotka ovat vammaisyleissopimuksen johtavia periaatteita, toteutetaan perustuslaissa turvattua yhdenvertaisuutta. Vammaisyleissopimus asettaa sopimusosapuolille esteettömyyttä ja saavutettavuutta koskevan aktiivisen toimintavelvoitteen. Näin toteaa myös oikeuskansleri antamassaan päätöksessään 20.02.2017 Dnro OKV/1246/1/2016.

 

Lakiehdotuksen perusteella sosiaali- ja terveyspalveluja toteutettaessa on edistettävä esteettömyyttä. Invalidiliitto haluaa todeta, että palvelu, joka on esteellinen, estää käytännössä toimintakyvyltään rajoittuneen asiakkaan mahdollisuuden käyttää palvelua. Syrjintänä voidaan pitää yhtäläisten palveluiden tarjoamista erikseen tai eri ehdoin henkilöön liittyvän syyn perusteella, ellei tähän ole hyväksyttävää lakiin perustuvaa syytä. Sosiaali- ja terveyspalveluilla on keskeinen merkitys toimintakyvyn ylläpidossa, terveyden ja hyvinvoinnin ylläpidossa sekä syrjäytymisen estämisessä. Esteellinen palvelu lisää erityisratkaisujen ja -palvelujen tarvetta ja näin kustannusten kasvua. Palveluiden tulisi vastata lain sisältöjä ja taata esteettömyys sekä potilasturvallisuus kaikille asiakkaille yhdenvertaisesti mahdollistaen palvelujen saavutettavuuden ja valinnanvapauden. Onko maakunnan järjestämisvastuuseen liittyvä esteettömyyden edistäminen riittävä turvaamaan perustuslain ja YK:n vammaisyleissopimuksen velvoitteet?

 

 

 

Vastaako maakunnallinen vammaisneuvosto YK:n vammaisyleissopimuksen velvoitetta?

 

YK:n vammaisyleissopimuksen 4.3 artikla edellyttää, että laadittaessa ja toimeenpantaessa lainsäädäntöä ja politiikkaa sekä muissa vammaisia henkilöitä koskevissa päätöksentekoprosesseissa on neuvoteltava tiiviisti vammaisten henkilöiden ja heitä edustavien tahojen kanssa. Nyt esitetyllä vammaisneuvostolla on maakunnan toimintapolitiikkaan ja sen toimivuudesta riippuva toimenkuva, toisin kuin esimerkiksi vähemmistökielen vaikuttamistoimielimellä, alueellisilla liikuntatoimielimillä tai romaniasiain neuvottelukunnalla.  Eri vähemmistöryhmien yhdenvertaisuus ja perusoikeudet näyttävät olevan hyvin epäsuhteisia demokraattisen vaikuttamisen ja osallisuuden osalta erityisesti vammaisten kansalaisten näkökulmasta. Vammaisten ihmisten kannalta demokratiaulottuvuus on hankala. Vammaiset ihmiset edustavat normikansalaisista poiketen erilaista ja hajanaista vähemmistöä. Demokratiassa toimitaan aina enemmistöjen ehdoilla. Vammaisten ihmisten ääni ei vaikuta demokraattisen päätöksenteon sisältöön ja lopputulemiin. Vammaiset ihmiset ovat keskimääräistä kansalaista riippuvaisempia yhteiskunnallisesta päätöksenteosta. Tutkimuksissa on havaittu, että vammaiset ihmiset kohtaavat eniten syrjintää sosiaali- ja terveyspalveluissa. Vammaisten ihmisten syrjintä on hyvin monialaista ja sitä tapahtuu kuitenkin kaikilla elämän eri osa-alueilla. Ongelmana on, että vammaisten ihmisten syrjintätilanteita ei tunnisteta. Suomen perustuslain 22 § velvoittaa julkista valtaa turvaamaan tosiasiallisen yhdenvertaisuuden riittävin lainsäädännöllisin toimin ja vammaisten kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi tarvittaessa positiivisilla erityistoimilla tosiasiallisen yhdenvertaisuuden turvaamiseksi.

 

Päätöksenteon keskittyessä vammaisten kansalaisten mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa heikkenevät. Edellyttääkö YK:n vammaisyleissopimus vammaisten kansalaisten yhdenvertaisen osallisuuden turvaamiseksi vahvempia rakenteita kuin mitä maakuntalakiluonnoksessa esitetään? Tulisiko maakunnallisille vammaisneuvostoille säätää toimivalta edistää vammaisten kansalaisten osallistumismahdollisuuksia ja yhdenvertaisuutta sekä yhteiskunnallisia elinolosuhteita alue- ja paikallistasolla kohdistuvaa syrjintää vastaan sekä selvitysten, arviointien ja seurannan perusteella tehdä maakuntahallitukselle ehdotuksia palvelujen kehittämiseksi?

 

Vastaako järjestämislain ehdotettu 56 § perustuslain 9 §:n asuinpaikan valintaoikeutta, kun esityksessä ei mainita vammaispalvelulain henkilökohtaista apua?

 

Suomen perustuslain 9 §:n turvaa Suomen kansalaiselle ja maassa laillisesti oleskelevalle oikeuden valita asuinpaikkansa. Suomen perustuslain 19 §:n 1 momentti turvaa välttämätöntä huolenpitoa, jota vaikeimmin vammaisten kohdalla turvataan usein henkilökohtaisella avulla kotiin. Näissä tilanteissa vaikeimmin vammainen on riippuvainen palvelusta, minkä takia asuinpaikan vaihdostilanteissa mahdollisuus saattaa asia ennen muuttoa viranomaisen ratkaistavaksi vaikuttaa asuinpaikan valintaoikeuden käyttämiseen.

 

Sosiaali- ja terveyshuollon järjestämislaissa ehdotettu 56 § ja sen mahdollistama ennakollinen hakemusoikeus asumista tukevien palveluiden järjestämiseksi koskisi esityksen mukaan vain henkilöä, joka ei ikänsä, vammaisuutensa tai muun sellaisen syyn vuoksi kykene asumaan hakemassaan maakunnassa ilman perhehoitoa, laitoshoitoa tai asumispalveluita. Ehdotetussa säädöksessä ei ole mainintaa henkilökohtaisesta avusta. Henkilökohtainen apu voidaan myöntää hallintopäätöksellä myös pelkästään omana palveluna, jolloin se ei ole oikeudellisesti osa asumispalvelua. Toteamme, että yhä enenevissä määrin vaikeavammaisten palveluita järjestetään ihmisen oman kotiin eikä erityisiin hoito-, hoiva-, tai asumispalveluyksikköihin. Invalidiliiton tiedossa on lukuisia tilanteita, joissa vaikeavammaisella henkilöllä on ollut merkittäviä oikeudellisia vaikeuksia välttämättömän palvelukokonaisuuden uudelleenjärjestämisessä tilanteissa, joissa joko vanha tai uusi kotikunta ei ole halunnut järjestää palveluita tai jopa pakottanut toiseen kuntaan sijoittamansa asiakkaan siirtämään kotikuntansa kirjat sijoituspaikkakunnalle vastoin tahtoaan. Näissä tilanteissa oikeus asuinpaikan valintaan ja kotikunnan vaihto-oikeuteen ei ole toteutunut. Nyt olisi oikea vaihe korjata tilanne. Vastaako järjestämislain ehdotettu 56 § perustuslain 9 §:n asuinpaikan valintaoikeutta, kun esityksessä ei mainita vammaispalvelulain henkilökohtaista apua?

 

Lopuksi

 

Perustuslain yhdenvertaisuutta koskevan 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perustuslain 19 §:ssä säädetään oikeudesta sosiaaliturvaan. Pykälän 4 momentti asettaa julkisen vallan tehtäväksi edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä. Perustuslain 22 § asettaa julkiselle vallalle velvollisuuden turvata perusoikeudet ja ihmisoikeudet.

 

Suomi ratifioi toukokuussa 2016 YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Yleissopimuksen hyväksymistä koskevan hallituksen esityksen

(HE 284/2014 vp) mukaan yleissopimuksen hyväksyminen korostaisi jo olemassa olevaan

viranomaistoimintaan tällä hetkellä kohdistuvia velvoitteita. Viranomaisten tulee ottaa

kaikessa toiminnassaan huomioon vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutuminen.

 

Kunnioittaen pyydämme valiokuntaa arvioimaan esitettyä lakikokonaisuutta: turvaako se perustuslain ja vammaisyleissopimuksen näkökulmasta vammaispalveluiden subjektiivisten oikeuksien yksilöllistä tarvetta edellyttävien palveluiden toteuttamista, esteettömiä ja saavutettavia yhdenvertaisia sosiaali- ja terveyspalveluita sekä vammaisten maakunnallista osallistumisoikeutta? Näillä turvataan perusta vammaisten ihmisten mahdollisuuteen elää ja toimia yhteiskunnan yhdenvertaisina jäseninä.

 

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Invalidiliiton kuulemisessa esitetyt pykäläehdotukset

 

Maakuntalaki

 

II OSA

 

5 luku Maakunnan asukkaiden osallistumisoikeus

 

Uusi pykälä § Maakunnallinen vammaisneuvosto

 

”Maakuntahallituksen on asetettava vammaisten maakunnallinen vaikuttamistoimielin. Toimielimen jäseniksi valitaan maakunnan vammaisia asukkaita edustavia henkilöitä sekä maakunnan kunnissa toimivien kunnallisten vammaisneuvostojen jäsenistä siten, että kustakin vaikuttamistoimielimestä valitaan vähintään yksi edustaja sekä hallinnon eri organisaatioiden riittävä edustus.

 

Maakunnallisen vammaisneuvoston tehtävänä on selvittää, arvioida ja määritellä maakunnan vammaisten asukkaiden palvelujen tarvetta sekä seurata näiden palvelujen saatavuutta ja laatua. Toimielimen tehtävänä on selvitysten, arvioinnin ja seurannan perusteella tehdä maakuntahallitukselle ehdotuksia vammaisten palvelujen kehittämiseksi. Maakuntavaltuuston on kuultava maakunnallista vammaisneuvostoa maakuntastrategian valmistelussa. Vaikuttamistoimielimellä voi olla myös muita maakuntahallituksen määräämiä tehtäviä. Vaikuttamistoimielin antaa vuosittain maakuntahallitukselle kertomuksen vammaisten palvelujen toteutumisesta.”

 

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettu laki

 

7 luku Erinäiset säännökset

 

56 § 1 momentti Palvelujen järjestäminen maakunnan muuttuessa

 

”Henkilö, joka haluaa muuttaa toisessa maakunnassa sijaitsevan kunnan asukkaaksi, mutta ei ikänsä, vammaisuutensa tai muun sellaisen syyn vuoksi kykene asumaan siellä ilman perhehoitoa, laitoshoitoa, asumispalveluita tai päivittäistoiminnoissa runsaasti tarvittavaa vaikeavammaisten henkilökohtaista apua, voi hakea näitä palveluita siltä maakunnalta, johon tämä toinen kunta kuuluu, samoin perustein, kuin jos hän olisi tämän toisen kunnan asukas.”

 

Helsingissä 26. huhtikuuta 2017

Invalidiliitto ry

Petri Pohjonen                                         Laura Andersson                                     

pääjohtaja                                                 yhteiskuntasuhdejohtaja                          

 

Lisätietoja:

Elina Nieminen, lakimies (elina.nieminen@invalidiliitto.fi)

Jaa sosiaalisessa mediassa