Hero image
Kuvituskuva.
Kirjoittanut Henrik Gustafsson Ti, 09.11.2021
Olen jo muutaman vuoden aikana tehnyt havaintoja työssäni Invalidiliiton lakimiehenä, että pysyvästi tai syntymästään asti vaikeasti vammaisten ihmisten Kelan järjestämän kuntoutuksen määriä on dramaattisesti vähennetty. Nyt on kuntoutushätätila!

Kelan vaativa lääkinnällinen kuntoutus on Invalidiliiton jäsenistön kannalta keskeinen laissa säädetty kuntoutuspalvelu itsenäisen suoriutumisen ja osallistumisen varmistajana arjessa. 

Olen saanut palautetta jäsenistöltämme, että Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen erilaiset terapiat, kuten fysio-, allas-, toiminta-, puhe-, ja ratsastusterapiat sekä moniammatillinen yksilökuntoutus ovat vähentyneet. Edellä mainittujen terapioiden kerta- ja aikamäärät ovat vähentyneet jopa 30-65 prosenttia hakemukseen ja kuntoutussuunnitelmaan nähden. 

Moniammatillista yksilökuntoutusta eli tuttavallisemmin perinteisiä laitoskuntoutusjaksoja on kuntoutussuunnitelmasta huolimatta vähennetty silloinkin, kun vammainen ihminen on mukana työelämässä. Vammaisten lasten puheterapia näyttää vähenevän miltei automaattisesti koulunkäynnin alkaessa ja ratsastusterapia tulkitaan helposti kokeilujakson jälkeen lähinnä harrastukseksi. Vaikka kuntoutussuunnitelma olisi laadittu kolmeksi vuodeksi, niin Kela antaakin päätöksen vain vuodeksi tai kahdeksi.    

Kuntoutuslaista poistui vaikeavammaisuus ja kytkös vammaisetuuksiin 

Lakimiehenä en voi välttyä ajattelemasta tässä yhteydessä vuoden 2016 lakimuutosta, jolloin Kelan kuntoutuslainsäädäntöä muutettiin. Aiempi vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muutettiin vaativaksi lääkinnälliseksi kuntoutukseksi ja yhteys Kelan korotettuun sekä ylimpään vammaistukeen poistettiin kuntoutuksen saamisen edellytyksenä.  

Terminologialla on varsin suuri merkitys. Arvioin tämän lakimuutoksen johtaneen siihen, että vaikeavammaisuus-termi on ollut vammaisten ihmisten kohdalla tietynlainen oikeudellinen perälauta kuntoutuksen saatavuuden edellytyksenä. Vaikeavammaisuus terminä kuvasi hyvin vamman vaikea-asteisuutta ja sen pitkäkestoista luonnetta.  

Kuka hyötyy tästä kaikesta? 

Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakasmäärät tilastojen valossa ovat kasvaneet, mutta samalla hylkäävien päätösten määrä ja hylkäysprosenttien määrä on kasvanut. Vanhaa roomalaisoikeudellista käsitettä latinaksi lainatakseni ”Qui bono?” eli kuka hyötyy?  

Kela on tehnyt tutkimuksen vuonna 2020 vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutoksen vaikutuksesta kuntoutuksen kohdentumiseen. Tutkimuksessa todetaan, että lainmuutoksen myötä uudet myöntökriteerit paransivat erityisesti sellaisten kuntoutujien asemaa, joilla oli jokin mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt -sairausryhmän diagnoosi ja jotka eivät täyttäneet korotetun tai ylimmän vammaisetuuden myöntökriteereitä. Kelan korvaaman lääkinnällisen kuntoutuksen kohderyhmä laajeni. Samalla tämä tarkoitti valitettavasti vaikeasti vammaisten kuntoutustarpeiden syrjäyttämistä. 

Kannan huolta lasten ja nuorten mielenterveysongelmien kasvusta eikä koronapandemia-aika ole suinkaan niitä helpottanut. Tiedostan, että edellä mainittuun ryhmään ”käyttäytymisen häiriöt” kuuluu lapsia, joilla on neuropsykologista tai -psykiatrista oireilua. Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kohdentuminen ei saisi kuitenkaan johtaa vaikeavammaisten ihmisten aseman heikentymiseen niin, että tämä uhkaa heidän terveyttään ja hyvinvointiaan. Nähdäkseni kyse ei ole heiluriliikkeestä toiseen suuntaan, vaan vastaamisesta kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin.  

Mitä sanoo YK:n vammaisoikeussopimus? 

Kelan edellä mainitun tutkimuksen mukaan ”onkin todettu, että käsitykset kuntoutuksesta ja kuntoutuksen kohderyhmistä kytkeytyvät kunkin aikakauden yhteiskunnallisiin tarpeisiin sekä olettamiin yksilön ja yhteiskunnan välisistä sidoksista.” Katson, että tällä aikakaudella vammaisten henkilöiden asema on muuttunut yhteiskunnallisen muutoksen myötä hoidon kohteesta aktiiviseksi toimijaksi. Mielenterveyssyyt eivät voi olla ainoita Kelan priorisoimia syitä kuntoutukseen, vaan nimenomaan vaikeasti vammaiset ovat ryhmänä riippuvaisimpia kuntoutuspalveluiden jatkuvuudesta.   

YK:n vammaisoikeussopimus on ratifioitu Suomessa 10.6.2016 ja se on lakitasoisena voimassa oikeusjärjestyksessä. Yleissopimuksen artikla 26 (Kuntoutus) edellyttää sopimuspuolelta toimia, ”jotta vammaisten ihmisten kuntoutus aloitetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, mikä perustuu yksilöllisten tarpeiden ja vahvuuksien monialaiseen arviointiin sekä tuetaan osallistumista ja osallisuutta yhteisöön sekä kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin.”  

Miten kuntoutushätätila ratkaistaan? 

Kelan pitäisi omissa kuntoutusohjeissaan kiinnittää vahvemmin huomiota syntymästään asti tai pysyvästi vammaisten kuntoutujien asemaan. Kuntoutuksen yksilöllinen tarve voi heillä olla ajallisesti keskimääräistä kuntoutujaa pidempi eikä heille ole välttämättä olemassa kuntoutuksen lisäksi muuta hoitokeinoa, kuten lääkehoitoa. Syntymästään asti vammainen henkilö ei parane vammastaan ja kuntoutus voi olla aktiivi-ikäisellä työssäkäyvällä vammaisella ylläpitävää työ- ja toimintakyvyn säilyttämiseksi.  

Oikeudellisesti Kelan kuntoutuspäätöksen pitää perustua kuntoutujan yksilölliseen tarpeisiin ja arviointiin siitä onko haetulla kuntoutuksella vaikuttavuutta hänen omannäköiseen arkeensa. Kelan kuntoutusohjeistuksessa tulisi arvioida vamman vaikeusastetta ja vamman laatua, millä on merkitystä kuntoutujan arjessa suoriutumiseen ja osallistumiseen. Kriteeriksi voisi asettaa kuntoutujan henkilökohtaisen avun käyttämisen ja erikoissairaanhoidosta myönnetyn liikkumisen apuvälineen, kuten sähköpyörätuolin käyttäminen, jotka luovat kuvaa vaikeavammaisuudesta. Kriteeriksi sopii myös kuntoutujan harvinaissairaus, joka on tavallisesti synnynnäinen ja pitkäkestoinen eikä sitä välttämättä havaitse ulkoapäin, mutta silti harvinaissairauteen liittyvät oireet johtavat toimintakyvyn alenemiseen arjen suoriutumisessa ja osallistumisessa.   

Lopuksi voin todeta, että nyt sanottu kuntoutushätätila ratkaistaan kirjoittamalla Kelan etuusohjeisiin määritelmiä vaikeasti vammaisen henkilön toimintakyvystä. Myös harvinaissairauksiin tulee kiinnittää nykyistä paremmin huomiota. YK:n vammaisoikeussopimus tulee kirjata oikeuslähteeksi. Päätösten perusteluihin tulee kiinnittää huomiota, jotta päästään eroon kategorisesta tulkinnasta. Koska vaikeasti vammaisten heikentynyt kuntoutustilanne näyttäytyy taloudellisena resurssikysymyksenä, niin toivon eduskunnan valitsemien Kelan valtuutettujen ottavan tästä blogista koppia. 

Jaa sosiaalisessa mediassa