Blogit

Viihde muokkaa kuvaa vammaisuudesta

Henrik Gustafsson 13.11.2020
Tänä syksynä ensi-iltansa saanut lastenelokuva Kuka pelkää noitia? on saanut osakseen kritiikkiä vammaisten asioita ajavilta tahoilta. Myös Iltalehti uutisoi elokuvan aiheuttamasta kohusta. Elokuvan ilkeät noidat on esitetty vammaisia piirteitä omaavina hahmoina, mikä osaltaan vahvistaa kuvaa vammaisuudesta pelottavana asiana. Tämä sotii YK:n vammaissopimuksen tavoitteita vastaan.

Huomioidaanko vammaiset naiset uudessa väkivallan torjuntaohjelmassa?

Sanna Leppäjoki-Tiistola 10.11.2020
Pari viikkoa sitten Yle uutisoi uudesta naisiin kohdistuvasta väkivallan torjuntaohjelmasta ja kuinka Suomi on kyseenalaisesti kärkisijoilla siinä, kuinka usein naiset kohtaavat väkivaltaa. Artikkelissa viitattiin myös siihen, että Suomi on saanut kansainvälisiltä ihmisoikeusvalvontaelimiltä suosituksia ongelmaan puuttumiseksi.

Nuorella on oltava oikeus omiin elämänvalintoihin

Sanna Saarimaa 2.11.2020
Invalidiliitossa toimii nuorten vaikuttajien ryhmä, jonka jäsenet ovat halunneet tuoda omia ajatuksiaan kuntavaaliteemoihin. Nuoret nostavat esiin teemoissa monia sellaisia asioita, joissa he kokevat olevansa eriarvoisessa asemassa muiden nuorten kanssa.

Kansalaisjärjestöt ovat juhlapäivänsä ansainneet

Terhi Jussila 30.9.2020
Järjestöjä ja kansalaisvaikuttamisen päivää juhlitaan 1.10. Myös Invalidiliitto vetää lipun salkoon juhlapäivän kunniaksi ja iloitsee järjestötyön saamasta tunnustuksesta.

Olet hyvä sellaisena kuin olet

Ylva Krokfors 11.9.2020
Oman harvinaislapseni syntymään tammikuussa 2004 liittyi paljon huolta ja pelkoa, vaikka kaiken piti olla hyvin.

Vammaisten naisten ja tyttöjen seksuaalinen häirintä edelleen tabu?

Sanna Leppäjoki-Tiistola 26.8.2020
Ihmisoikeudet ja seksuaalioikeudet tulee taata myös vammaisille naisille ja tytöille. Vammaisia naisia ja tyttöjä pitää myös kohdella seksuaalisina ihmisinä. Tämä perustavanlaatuinen lähtökohta ei aina toteudu ja se vaikuttaa hyvin moneen asiaan esimerkiksi seksuaalikasvatuksessa, tiedotuskampanjoissa ja seksuaalihäirintätapausten käsittelyssä.

Påverkansarbete i Corona-tiden

Ylva Krokfors 3.6.2020
Från och med 13.3 har jag jobbat på distans hemifrån. Det har varit skönt att inte behöva ta den minst 40 minuter långa arbetsresan till kontoret, utan bara förflytta mig från det ena rummet till det andra sovrummet med arbetsbord, som blivit tomt efter att ena barnet flyttat. Men det har i längden också blivit tungt att hela dagen sitta vid datorn på olika möten, distansträffar, skriva, läsa en massa ny info som under denna Corona-tid hela tiden kommer ut.

Esteettömyys on tavoitetila

Riitta Saksanen 18.5.2020
Esteettömyys on avainsana, kun pohditaan fyysisesti vammaisen ihmisen liikkumista. Se mahdollistaa liikkumisen kaikkialla sekä osallisuuden ja aktiivisen kansalaisuuden. Esteettömyys onnistuu yksilöllisin ratkaisuin ja poliittisin päätöksin.

Rajataanko vammaisia tehohoidon ulkopuolelle?

Elina Nieminen 23.4.2020
Onko itsenäinen toimintakyky edellytys tehohoidolle? Rajoittaako fyysisen toimintakyvyn puute vaikeasti vammaisten pääsyä tehohoitoon? Mitä tarkoittaa yhdenvertainen hoito? Muun muassa tällaisia kysymyksiä olen joutunut miettimään koronakriisin aikana.

Jatkumoa vuoden alun positiiviselle pöhinälle

Anne Mäki 7.4.2020
Palataanpa aikaan ennen korona -epidemiaa Suomessa. Ehdimme toteuttaa Sopivaa työtä kaikille -kiertueen tilaisuudet ennen tätä eristäytymisen aikaa. Kiertueen aikana toteutui lukuisia mieltä lämmittäviä kohtaamisia ja keskusteluja esittelypöytien äärellä.