Hero image
pyörätuolissa oleva mies pitkien portaiden alapuolella
Kirjoittanut Marika Nordlund 06.05.2018
Rakennetun ympäristön kuten katujen, piha-alueiden, rakennusten ja julkisen liikenteen tulisi olla esteetöntä, jotta ihmisten olisi helppoa ja turvallista liikkua. Vaan eipä niin aina ole. Esteettömyyden sijaan on epätasaisia teitä, kapeita kulkuväyliä, jyrkkiä luiskia, yksittäisiä porrasaskelmia vaikkapa tavaratalon vaateosastolla, useampia portaita aseman sisäänkäynnillä…

Monille ihmisille esteetön ympäristö on täysin välttämätöntä. Esteettömyys hyödyttää kuitenkin aivan jokaista meistä, se tekee liikkumisesta helpompaa ja turvallisempaa. Miksi silti usein hyväksymme sen, että arkiympäristössämme on esteitä? Miksi otamme ikään kuin itsestään selvyytenä, että liikkuminen on hankalaa?

Kuulen kertomuksia elävästä elämästä, kuinka päivittäin raahataan kauppakassit, pienet lapset, rattaat ja koira portaita pitkin viidenteen kerrokseen, kun talossa ei ole hissiä. Itse rakennettu uusi omakotitalo saa ulko-ovelleen jyhkeät portaat, koska ne näyttävät hienolta. ”Lastenvaunuluiskat” lähikaupan ovella aiheuttavat monelle päänvaivaa, ne toimivat harvoin käytännössä edes lastenvaunuille, ja ovat täysin käyttökelvottomat rollaattoria tai pyörätuolia käyttävälle. Liikkuminen on usein siis kaikkea muuta kuin helppoa!

Miksi tyytyä vaikeaan liikkumiseen?

Onneksi asioita voi muuttaa. Taloyhtiön osakas voi ehdottaa hallitukselle hissin asentamista. Taloyhtiöt voivat saada avustusta jälkiasennushissin asentamiseen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta. Omakotitalostaan voi tehdä juuri sellaisen kuin haluaa, myös esteettömän, jossa liikkuminen sujuu helposti eri tilanteissa. Lähikauppiaalle voi ehdottaa sisäänkäynnin muuttamista helppokulkuiseksi. Miksi siis tyytyä vaikeaan liikkumiseen ja odotella sitä aikaa, kun itse tai joku läheisistä ei enää kerta kaikkiaan pysty liikkumaan esteellisessä ympäristössä? Vaikuttaa voi jo vähän aiemmin, siitä seuraa parhaimmillaan helppoa liikkumista myös tulevaisuudessa – niin itselle kuin muille.

Invalidiliitto järjestää Helppo liikkua -viikon 14.-20.5.18 ja herättelee ihmisiä huomaamaan helpon liikkumisen merkityksen.

Tutustu Invalidiliiton Helppo liikkua -sivustoon. Sieltä löytyvien kriteerien avulla voit arvioida ympäristöäsi ja hakea Helppo liikkua -tunnusta kohteille. Karttapalvelussa voit ilmiantaa helpon (tai vähemmän helpon) liikkumisen kohteita.

 

Jaa sosiaalisessa mediassa