Liukuporras metroasemalla.
Liukuporras ja kalteva liukukäytävä ovat hissejä tehokkaampia laitteita kuljettamaan suuria ihmismääriä. Siksi niitä käytetään esimerkiksi kauppakeskuksissa sekä metro- ja lentoasemilla. Ne eivät ole esteettömiä ratkaisuja.

Liukuportaiden ja kerroksesta toiseen siirtävien kaltevien liukukäytävien rinnalla täytyy aina olla hissit. Hissien löytyminen täytyy varmistaa selkein opastein.

Näkövammaiset opaskoiran käyttäjät eivät voi käyttää liukuportaita. Moni ikääntynyt henkilö puolestaan kokee liukuportaat vaikeiksi, koska ne liikkuvat koko ajan suhteellisen nopeasti. Niissä ikään kuin "hypätään liikkuvaan vaunuun". Vaaratekijä on yhtä lailla liukuportaalle mentäessä kuin siitä poistuttaessa.

Kalteva liukukäytävä on vaarallinen pyörätuolin käyttäjille. Se on hyvin haasteellinen myös monille rollaattoria ja keppejä käyttäville henkilöille tai niille, joilla on tasapainohäiriöitä. Kaupan käyttöön suunniteltujen ostoskärryjen pyörät lukkiutuvat kaltevalle liukukäytävälle, ja kärryt pysyvät hyvin paikoillaan, mutta näin ei ole pyörällisten apuvälineiden laita. Ongelma aiheutuu liian suuresta kaltevuudesta, jolloin on olemassa kaatumisriski.

Lisäksi liukuportaiden tai liukukäytävän tukikaiteesta voi olla vaikeaa saada pitävää otetta. Kaide myös liikkuu hiukan eri nopeudella kuin itse käytävä.

Jaa sosiaalisessa mediassa