Kuvassa henkilö kävelee rappusia alas sekä Helppo liikkua logo

Helppo liikkua -viikko 2019

Invalidiliiton vuosittaista Helppo liikkua -viikkoa vietetään 13.–17.5.2019. Kansainvälinen esteettömyyspäivä on torstaina 16.5.

Tänä vuonna Helppo liikkua -viikon teemana on ”Yhdenvertaista palvelua kaikille”. Päivittäinen asiointi saattaa olla osalle ihmisistä hankalaa tai jopa mahdotonta, jos ympäristöä ja palveluita ei ole suunniteltu käyttäjäystävällisiksi kaikkia ajatellen. Esteettömistä ja saavutettavista palveluista hyötyvät kaikki, mutta erityisen tärkeitä ne ovat mm. ikääntyville ihmisille, lastenrattaiden kanssa liikkuville vanhemmille, fyysisesti vammaisille ja muille apuvälineiden käyttäjille.

Teemaviikon aikana yrityksiä ja yrittäjiä halutaan muistuttaa aiheesta, jotta kaikki asiakkaat saisivat yhdenvertaista palvelua. Yritykset voivat tilata itselleen Yhdenvertaista palvelua kaikille -merkin osoituksena halustaan kehittää toimitilojensa, palvelujensa ja tuotteidensa esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Esteettömyys kuuluu kaikille! Lue lisää tästä >>

Helppo liikkua -viikon tapahtumiin osallistuu Invalidiliiton ja sen jäsenyhdistysten lisäksi myös muita vammaisjärjestöjä omilla tempauksillaan. Helppo liikkua -viikon ohjelmaa ja artikkeleja päivitetään tälle sivulle koko viikon ajan. Käyttäkää some-jaoissanne aihetunnisteita #helppoliikkua, #yhdenvertaistapalvelua, #esteettömyys, #saavutettavuus ja merkitkää myös @Invalidiliitto

Tapahtumia järjestetään jo ennen varsinaista teemaviikkoa mm. Kauhavan Nuorisoseuralla ti 7.5. pääsi testaamaan pyörätuolilla liikkumista pyörätuolirampilla. Uudenkaupungin torilla Pe 10.5. saattoi kokeilla mm. ikäpukua, tavata avustajakissan sekä opaskoiran tai kokeilla vaikkapa puhallustikkaa.

Viisi kuvaa Uudenkaupungin Helppo liikkua -tapahtumasta

 

Tilaisuudet ovat kaikille avoimia, joten tervetuloa paikan päälle! 

Maanantaina 13.5.

Tiistaina 14.5.

Keskiviikkona 15.5.

  • "Apuvälinekummit opastavat metrossa" -tapahtuma. Invalidiliiton kouluttamat apuvälinekummit opastavat liikkumisen apuvälineen käyttäjiä, miten metrossa toimitaan ja liikutaan. Opastus tapahtuu ke 15.5. klo 10-14 idässä. Opastus alkaa Kalasataman metroaseman itään päin suuntautuvan liikenteen lipunmyyntitasanteelta. Lue lisää metrotapahtumasta >>
  • Neuvonta-chat: Esteettömyyskeskus ESKE:n asiantuntijat vastaavat esteettömyyteen liittyviin kysymyksiin ke 15.5. klo 14-18.
    Chat-ruutu ilmestyy Neuvonta-sivulle kyseisenä ajankohtana >>
    Lue lisää uusista teemachateista >>
  • Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys alkaa! Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE keräsi tietoja esteettömyyden toteutumisesta äänestyspaikoilla kevään 2019 eduskuntavaaleissa. Lue yhteenveto kyselyn tuloksista: Äänestyspaikkojen esteettömyyskysely: ”Ei asiaa pyörätuolilla eikä rollaattorilla" >> 
  • On ihmisarvo- ja ihmisoikeuskysymys, että erilaisista avun ja tuen tarpeista riippuvaiset vammaiset ihmiset saavat tarvitsemansa yksilölliset palvelut. Kyse on nimenomaan jokaisen erilailla vammaisen ihmisen yhdenvertaisuudesta ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta sekä niiden toteuttamisesta: Henkilökohtainen apu itsenäisen elämän mahdollistajana >>

Torstaina 16.5.

  • Kansainvälinen esteettömyyspäivä (Global Accessibility Awareness Day)
  • "Apuvälinekummit opastavat metrossa" -tapahtuma. Apuvälinekummit opastavat myös torstaina metrossa liikkuvia apuvälineen käyttäjiä. Opastus tapahtuu to 16.5. klo 10-14 lännessä. Opastus alkaa Lauttasaaren metroaseman Otavantien päädyn lipunmyyntitasanteelta.  Lue lisää metrotapahtumasta >>
  • Turun Seudun Invalidit ry järjestää  yhdessä Turun kaupungin, seurakunnan ja TVJ ry:n sekä muiden yhdistysten kanssa esteettömyyspäivän tapahtuman Helppo liikkua -viikolla to 16.5. klo 10-14 Turun keskustan kävelykadulle (Yliopistonkatu). Ohjelmassa mm. asiaa esteettömyydestä, testattavana apuvälineitä ja haittalaseja sekä live-musiikkia. Tarjolla kahvia ja ilmapalloja nopeimmille. Mukana myös pyörätuolikelaaja ja Invalidiliiton tsemppilähettiläs Henry Manni.
  • I-studiossa aiheena on esteetön asiointi ja vieraana vammaisaktivisti Marja Pihnala >>

Perjantaina 17.5.

Jaa sosiaalisessa mediassa