LE-autopaikka
Pihaan ja pihalla kulkemisen, niin kotipihassa kuin julkisissa ympäristöissä, pitää olla esteetöntä. Pysäköintipaikat ovat olennainen osa piha-alueita, joten myös esteettömästi on voitava pysäköidä.

Piha-alueet

Piha-alueiden toiminnot pitää olla selkeästi sijoitettuja ja jäsenneltyjä. Muutoskohdat kulkureiteissä merkitään selkeästi, mutta tarpeettomia suunnanmuutoksia vältetään. Sisäänkäynneille johtavien kulkuväylien, esimerkiksi pysäköintialueilta ja kadulta, täytyy olla helposti hahmotettavia ja esteettömiä.

Piha-alueilla kulkuväylien pitää olla tasaisia, kovia ja luistamattomia. Kulkuväylillä, esimerkiksi pyykki- ja tomutustelineille johtavalla kulkuväylällä, ei saa olla törmäys- kaatumis- tai putoamisvaaraa aiheuttavia tekijöitä. Pihoilla ulkokalusteet ja leikkivälineet sijoitetaan kulkuväylien ulkopuolelle. Sama koskee muitakin pihoilla tyypillisesti sijaitsevia rakennelmia, kuten roskakatoksia, grillikatoksia sekä istutuksia ja vesialtaita.

Piha-alueen täytyy olla toimiva kaikissa olosuhteissa, siksi kunnossapidon vaatimukset on huomioitava jo pihan suunnitteluvaiheessa.

Portti ja ovisummeri

Jos kulku tontille ja rakennukselle käy portin kautta, sen helppokäyttöisyyteen pitää kiinnittää huomiota. Portissa ei saa olla esimerkiksi alareunassa poikkirautaa estämässä pyörätuolilla kulkemista.

  • Portilla pitää olla vapaata leveyttä vähintään 850 mm.
  • Jos portissa on ovisummeri, summeritaulu sijoitetaan 850–1100 mm korkeudelle, ja vähintään 400 mm etäisyydelle nurkasta. Näin pyörätuolin käyttäjän on mahdollista ulottua summeriin.  
  • Summerin numerot esitetään 1 mm koholla olevana kohokuviona ja 15 mm korkeina.
  • Summeri valaistaan hyvin, ja sen pitää erottua hyvin muusta ympäristöstä.

Pysäköinti

Esteettömyysasetuksessa määrätään, että jos rakennusta varten on autopaikkoja, niistä riittävän määrän, kuitenkin vähintään yhden, on oltava tarkoitettu liikkumis- ja toimimisesteisen henkilön käyttöön. Tällaisen autopaikan on oltava vähintään 3 600 millimetriä leveä ja vähintään 5 000 millimetriä pitkä ja se on merkittävä liikkumisesteisen henkilön tunnuksella. Määräys ei kuitenkaan koske omakotitaloa, paritaloa eikä kaupunkipientaloa.

Esteettömät autopaikat tulee sijoittaa sisäänkäynnin läheisyyteen, ja niiltä pitää olla helppokulkuinen reitti sisäänkäynnille. Etäisyyden esteettömän autopaikan ja sisäänkäynnin välillä tulisi olla korkeintaan 10 m.

Olisi hyvä, jos esteettömät autopaikat sijaitsevat katoksessa. Talvikunnossapidosta täytyy myös huolehtia ja huomioida, että lumen kasaaminen ei estä tai vaikeuta esteettömän autopaikan käyttöä.

Pysäköintipaikalla pitää olla esteettömiä autopaikkoja seuraavasti:

  • Kaksi esteetöntä autopaikkaa 50 autopaikkaa kohti ja sen jälkeen yksi paikka lisää kutakin alkavaa 50 autopaikkaa kohti.
  • Kaksi esteetöntä autopaikkaa alkavaa 2500 kerrosalaneliömetriä kohti, ja sen jälkeen yksi paikka lisää kutakin alkavaa 2500–5000 kerrosalaneliömetriä kohden.

Esteettömät autopaikat merkitään sekä pysäköintiruudun pinnoitteeseen että tolppaan tai seinään kansainvälisellä ISA-tunnuksella (ISA International Symbol of Access).  Alla näkyvän tunnuksen voi ladata Opasteet-sivulta.

Kuva
Kansainvälinen ISA-symboli (International symbol of access)
Kansainvälinen ISA-symboli (International Symbol of Access)

 

  • Esteettömän autopaikan täytyy olla vähintään 3600 mm leveä.
  • Esteettömän autopaikan täytyy olla vähintään 5000 mm pitkä.
  • Kaltevuutta pysäköintipaikalla saa pituus- ja sivusuunnassa olla korkeintaan 2 % eli 1:50.

Kaltevalla pinnalla pyörätuolista autoon ja autosta pyötätuoliin siirtyminen on erittäin hankalaa.

Jos rakennuksella ei ole omaa pysäköintialuetta, esteettömien autopaikkojen on sijaittava läheisillä kadunvarsipaikoilla. Silloin on tärkeää huomioida pysäköintipaikan turvallinen käyttö. Koko autopaikan pituudelle asennettu luiskareunatuki helpottaa kulkua jalkakäytävälle, eikä pyörätuolinkäyttäjän tarvitse kulkea ajoradan kautta. 

 

 

 

Vesikourut

Sadevesikourut pitää aina mahdollisuuksien mukaan sijoittaa pihoilla niin, että ne toimivat heikkonäköisille ohjausraitoina ja osoittavat pihoilla pääliikennesuuntia. Päällysteen tasosta poikkeavat kouru- ja kaivorakenteet saavat olla enintään 5 mm ja rakojen leveydet korkeintaan 10 mm.

Yleisillä jalankulkuväylillä vesikourut joutuvat joissain tapauksissa kulkemaan jalankulkualueella. Tällöin avokourun syvyys on korkeintaan 20 mm ja leveys vähintään 200 mm. Näin jalankulkuväylässä oleva sadevesikouru on mahdollista ylittaa pienipyöräiselläkin apuvälineellä.

Lisätietoja

Esteettömän ympäristön suunnitteluohjekortti 4/8 Julkiset piha-alueet

Esteettömiä ratkaisuja: Sisäänkäynnit, pihajärjestelyt

SuRaKu Esteettömyyskriteerit - Sadevesikourut ja -kaivot

Jaa sosiaalisessa mediassa